Kymenlaakso |

Haminan Mäkelänkankaan tuulimyllyjen meluongelma jatkuu

Laitetoimittajan korjaukset eivät tyydytä tilaajaa. Suomen Voiman mukaan ongelman ratkaisu voi kestää kuukausia.

Tuulivoimala Haminan Mäkelänkankaalla
Kuva: Yle

Haminassa Mäkelänkankaan tuulivoimaloiden meluongelma ei ole poistunut. Korealainen laitetoimittaja Huyndai kävi kesällä korjaamassa ongelmaa, mutta Suomen Voiman kehitysjohtaja Kimmo Tynin mukaan melu on lähes ennallaan.

- Alkuviikosta tarkistimme asian ja niiden äänihän ei ole muuttunut juuri mitenkään, Tyni sanoo.

Suomen Voima ei ole voinut puutteiden takia vastaanottaa toimitusta.  Tyni sanoo, että neuvottelut laitetoimittajan kanssa jatkuvat, mutta  meluongelman ratkaiseminen voi viedä muutamia kuukausia.

- Valmistaja on onnistunut poistamaan joitakin korkeita ääniä. Ongelmana on edelleen matalataajuuksinen ääni, joka kulkeutuu kauas ja läpäisee esimerkiksi talojen rakenteita, kuvailee Tyni.

Voimaloiden käyttörajoituksia jatketaan eli ne ovat toiminnassa arkisin ja päiväsaikaan. Käyttörajoitusten tultua voimaan ovat myös asukkaiden kielteiset palautteet Tynin mukaan loppuneet.

Ongelmana on edelleen matalataajuuksinen ääni, joka kulkeutuu kauas ja läpäisee esimerkiksi talojen rakenteita.

- Kimmo Tyni

Suomen Voiman piti  järjestää tuulipuiston vihkiäiset 24. elokuuta, mutta ne on nyt peruttu.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä