Haminan Vehkajoen kutupaikat avautuvat taimenille
Vehkajoen Töytärinkosken nykyinen tarpeettomaksi käynyt kiinteä säännöstelypato on tarkoitus korvata kalan nousun mahdollistavalla pohjapadolla vuoden 2013 aikana.
Haminan Vehkajoen Töytärinkosken pohjapadon rakentaminen voi käynnistyä. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Töytärinkosken pohjapadon rakentamista koskevan valituksen.
Nykyinen tarpeettomaksi käynyt kiinteä säännöstelypato on tarkoitus korvata kalan nousun mahdollistavalla pohjapadolla vuoden 2013 aikana. Töytärinkosken pohjapadon rakentamisen jälkeen vaelluskalat pääsevät nousemaan Myllykylän padolle asti.
Paijärven osakaskunnan jokikunnostusvastaava Juha Posti sanoo, että säännöstelypadon poistaminen avaa Vehkajoen kutualueet meritaimenelle.
- Nykytilanteessa yläjuoksulle istutetut kalat eivät pääse nousemaan kutualueelle, Posti sanoo.
Postin mukaan Vehkajoki on poikkeuksellinen joki Etelä-Suomessa, koska se on suhteellisen puhdasvetinen ja sen kunnostaminen esteettömäksi kaloille käy suhteellisen helposti.
Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen tavoitteena on päästää kalat kulkemaan esteettömästi myös joen yläosille. Ely-keskuksen suunnitelma Myllykylän padon ja sen yläpuolisen Sahakosken esteiden ohittamiseksi valmistunee ensi talven aikana.
Kunnostusten tarkoituksena on meritaimenen palauttaminen Vehkajokeen. Kunnostuksesta hyötyvät myös muut virtavesikutuiset kalat kuten vaellussiika, nahkiainen ja vimpa.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
