Seppäsen väitöskirja Tunnustus kirkon oikeutena kuuluu vähän tutkittuun kirkko-oikeuden alueeseen. Edellinen tehtiin 160 vuotta sitten. Lapin yliopistolle, sen oikeustieteiden tiedekunnalle väitös on uuden tien avaus. Kirkkoherra Arto Seppänen väittää heti alusta alkaen, että tunnustus ja tunnustuksellisuus on unohdettu kirkko-oikeuden päätöksissä vuoden 1986 jälkeen. Tuo vuosi oli Seppäselle ja sadoille Paavalin synodin jäsenille suuri murros: naiset astuivat heidän alueelleen, julistamaan Jumalan sanaa, pappeina. Vuosien odotusten jälkeen kirkolliskokous hyväksyi piispainkokouksen esityksestä naispappeuden. Seppäsen mukaan kirkolliskokouksen päätös ei perustunut Raamattuun. Tästä seuraa Seppäsen mukaan se, että kirkolliskokous on ylittänyt toimivaltansa. Se ei voi tehdä päätöksiä Raamatun sanan vastaisesti. Ja koska päätöksiä tehdään Raamatun vastaisesti, voi omaan tuntoonsa vetoava pappi toimia niiden vastaisesti. Alkukirkko ja Martti Luther miespappien avuksi Seppäsen tutkimus on kaksiosainen. Ensimmäisessä, teoria-osassa etsitään tunnustuksen juuria alkukirkosta ja Lutherin uskonpuhdistuksesta. Ensi kerran tunnustuksellisuus löytyy alkukirkon toteamuksesta Jeesus Kristus on Jumalan poika. Jatkumo etenee Lutherin uskonpuhdistukseen. Puhdistus merkitsi Seppäsen mukaan sitä, että katolinen sanoma säilyi kun Luther ilmaisi, että seurakunnan on palattava alkuolemukseen. Tämä Lutherin oppi on siirtynyt Seppäsen mukaan nykyiseen kirkkolakiin. Kirkkolaki on perustuslain mukaan ja eduskunnan tahdolla autonominen. Kirkkolaki alkaa sanoilla: "Tunnustus. Suomen evl kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä." Saman lain pykälät antavat kirkolle yksinoikeuden ehdottaa lain muutoksia tai kumoamista. Eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä muutokset. Kirkon saama autonomisuus omiin lakeihinsa ja asetuksiinsa antaa sille voimaa ja valtaa. Tähän kohdistuu kirkkoherra Seppäsen tutkimuksen kärki. Eli kirkko antaa pappisvalassaan ja nykyisessä lupauksessaan valtaa papille päättää omantunnon asioistaan. Näin hän väittää ja jatkaa, että tämä tunnustuksellisuus vapauttaa naispappeutta vastustavat papit kaikista kirkollisoikeudellisista ja hallinto-oikeudellisista vastuista. Ihmisoikeusjuristi Scheinin maalitauluna Soveltavassa osassaan kahden kerran tohtori Seppänen heittää yhä voimakkaammin kylmää vettä piispojen ja kirkolliskokouksen niskaan. Hän on avannut tuomiokapitulien ja hallinto-oikeuksien päätökset. Niiden perustelut ovat hänen mukaansa tasa-arvolain, kirkolliskokouksen ja ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin väärin väittämien mukaisia. Niistä puuttuu oleellisin ja merkittävin osa: pappien vetoaminen tunnustusoikeuteensa, kirkko-oikeuteen. Seppäsen mukaan päätökset ovat huonosti perusteltuja ja niissä vedotaan tasa-arvolakiin. Laki ei kuitenkaan koske kirkon uskonnollista toimintaa. Tämä johtuu siitä, että tasa-arvolaki laadittiin ennen nykyistä kirkkolakia. Tasa-arvolakia ei ole ajantasaistettu väittää Seppänen. Se on edelleen alkuperäisessä muodossaan. Seppänen suuntaa voimakasta kritiikkiä ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin lausuntoihin. Tämä kriittinen viittaus merkittävään oikeustieteelliseen auktoriteettiin saattoi jopa olla kaatamassa Seppäsen väitöskirjan. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta näet hyllytti Seppäsen väitöskirjan. Väitöskirjan tuli saamiemme tietojen mukaan mennä aikataulun mukaan tiedekuntaneuvostoon. Hieman ennen kokousta se vedettiin pois, syytä virallisesti ilmoittamatta. Tiedekuntaneuvosto otti kuitenkin väitöksen käsittelyyn, koska kaksi sen arvostettua professoria oli kirjan hyväksynyt. Oikeustieteen tohtorit Seppo Koskinen ja Ilkka Saraviita ovat maassamme niin arvostettuja oikeustieteilijöitä, ettei heidän mielipiteidensä yli ole helppo kävellä. Eikä kävelty nytkään. Väitöskirja hyväksyttiin. Luther-säätiö on vihkinyt muutaman vuoden ajan Ruotsissa suomalaisia teologeja papeiksi. Kirkkoherra Seppänen haluaisi hyväksyä nuo vihkimiset ja siunata nuorukaiset papeiksi kansankirkkoomme. Tämä saattaa jäädä toteutumatta, piispojen päätä voi olla mahdotonta tässä asiassa kääntää. Edessä saattaa siis olla kansankirkon jakaantuminen, kuten Seppänen jopa uskaltaa ennustaa. Perusajatus on, kuka siitä lopulta hyötyy. Piispat ja kirkolliskokouksen se saattaa saada tyytyväisiksi. Matti TorvinenYLE Uutisten kotimaantoimittaja, Rovaniemi