Keski-Suomi |

Hannele Huoville lastenkulttuurin valtionpalkinto

Keuruulainen kirjailija Hannele Huovi on saanut tämänvuotisen lastenkulttuurin valtionpalkinnon, arvoltaan 15 000 euroa. Huovi on tehnyt uraauurtavaa työtä lapsiperheiden loru-, laulu- ja leikkiperinteen uudistamisessa ja vaalimisessa. Huovin mukaan lapset ovat läsnäolon guruja.

Hannele Huovi on yhdessä toisen palkinnonsaajan musiikkikasvatuksen lehtori Soili Perkiön kanssa kehittänyt kirjallisuus- ja musiikkikasvatusta aiempaa lapsilähtöisempään suuntaan. Heidän tavoitteenaan on rauhoittaa lapsiperheet nauttimaan yhdessä sävelten ja kielen magiasta koko keholla ja kaikilla aisteilla.

-Pienen lapsen valtava intensiteetti ja kaikilla aisteilla hyvin voimakkaasti eläminen on ainakin minulle hyvin opettavaista siinä mielessä, että pienet lapset ovat läsnäolon guruja ja opettajia siinä mielessä, että he aistivat hyvin voimakkaasti ja kaikki asitit toimii yhtä aikaa. Sen takiahan meillä on niin voimakkaita muistoja omasta lapsuudestakin, kuvailee Hannele Huovi.

Hannele Huovi ja Soili Perkiö ovat tehneet yhteistyötä neuvoloiden, päiväkotien, koulujen, teattereiden ja musiikkitapahtumien kanssa. Heidät tunnetaan myös aapisten, lastenkirjojen, musiikin oppikirjojen ja muun oppimateriaalin tekijöinä. Lelukarhut Urpo ja Turpo, Onni ja Enni sekä Kisu Pikkukuu elävät lastenhuoneissa lauluineen ja seikkailuineen jo aivan omaa itsellistä elämäänsä.

Palkintoperusteluissa korostetaan Huovin ja Perkiön yhteistyössä tiivistyvää lapsen ja lapsuuden ainutkertaisuuden kunnioittamista.

- Huovin runot ja Perkiön musiikki opettavat hektisessä hälyssä ja epävarmuudessa elävää nykylasta kuuntelemaan ja arvostamaan myös hiljaisuutta, pieniä sanoja ja sävelen helähdyksiä, Taiteen keskustoimikunta perustelee palkinnon myöntämistä.

Lastenkulttuurin valtionpalkinto myönnetään taiteenharjoittajalle tai kahden tai useamman taiteenharjoittajan muodostamalle työryhmälle tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta lastenkulttuurin piiriin kuuluvasta ansiokkaasta työstä tai suorituksesta tai myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta lastenkulttuurin hyväksi.







































Lähteet:
YLE Keski-Suomi

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä