Oulu |

Hannele Pokka ei usko luonnonvaraministeriön tuloon

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ei usko alueellisen ympäristöhallinnon heikkenevän valtion aluehallinnon uudistuksen yhteydessä.

Hannele Pokka kävelee ympäristöministeriö
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka arvioi, että kansallispuistojen metsästyssäädösten suhteen Pohjois- ja Etelä-Suomen välinen raja on erittäin jyrkkä. Kuva: YLE/Timo Sipola

Ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhdistäminen on ollut ilmassa siitä lähtien kun molemmat ministeriöt siirtyivät tällä vaalikaudella tukevasti keskustan haltuun. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on aikaisemmin väläyttänyt uuden luonnonvaraministeriön perustamista Venäjän mallin mukaisesti.



Aluehallinnon uudistuksen yhteydessä monet ovat kantaneet huolta erityisesti alueellisen ympäristöhallinnon toimintakyvyn säilymisesta kun nykyiset alueelliset ympäristökeskukset yhdistetään osaksi elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksia sekä aluehallintovirastoja. Pokka ei kuitenkaan yhdy näkemykseen siitä, että ympäristöhallinnon asema muutoksessa automaattisesti heikkenisi.



-Usein kysytään, onko tämä alkua ympäristöministeriön alasajolle tai luonnonvaraministeriön perustamiselle. Itse en usko siihen ollenkaan.



Luonnonvaraministeriöstä huonoja esimerkkejä Venäjällä





Pokka kuitenkin korostaa, että päätöksenteosta vastaavat poliitikot tekevät päätökset ja virkamiehet vain noudattavat niitä. Henkilökohtaisesti hän ei kuitenkaan haluaisi ympäristöministeriön sulautuvan osaksi luonnonvaraministeriötä.



-Yhdistämisen huonot puolet ovat nähtävissä Venäjällä. Venäjällä on ollut luonnonvaraministeriö jo vaikka kuinka kauan. Meillä oli pitkään vaikeuksia saada luonnonvaraministerit ylipäätään kiinnostumaan muusta kuin luonnonvarojen tehokkaasta hyödyntämisestä.



Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät, luonnonsuojelu, retkeilypalvelut ja erätalous ovat parhaillaan taas puntarissa kun valtion liikelaitosten tulevaa asemaa tarkastellaan. Kanslipäällikkö pitäisi toiminnot Metsähallituksessa.



-Toisena vaihtoehtona on, että nämä luontopalvelut olisivat osa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY:jen toimintaa, eli ne sulautuisivat keskusten ympäristöosastoihin.



Metsästäjä ympäristöministeriössä





Entinen kansanedustaja, oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra Hannele Pokka on outo lintu ympäristöministeriön kansliapäällikkönä paitsi puoluetaustansa myös ympäristöhallinnossa suhteellisen harvinaisen harrastuksensa, metsästyksen vuoksi.



-Metsästys kestävän käytön periaatteiden mukaan toteutettuna on luonnonsuojelutyötä. En näe sitä mitenkään ristiriitaisena asiana. Enkä edes ole ainut, jolla täällä ympäristöministeriössä on metsästyskortti.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Kotimaa

Onko Sveitsiin menijöitä? – pankkisalaisuuden murtuminen innostaa myös suomalaisia rahanhakumatkoille

Suomalaisilla on edelleen jopa miljoonaluokan talletuksia Sveitsin pankeissa. Tulli ja keskusrikospoliisi ovat nyt erityisen kiinnostuneita suomalaisten Sveitsin-matkoista, sillä Sveitsin tiukka pankkisalaisuus on avautumassa ensi vuoden alusta. Odotettavissa on, että moni yrittää vielä ennen vuodenvaihdetta tuoda verottajalta piilottamiaan rahoja Suomeen käteisenä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä