Happamat maat aiheuttavat kalakuolemia ja syövyttävät perustuksia
Rannikkoseutujen happamat maat ovat suurimpia ympäristöongelmia Suomessa. Happamista maista liukenevat raskasmetallipäästöt vesistöihin ovat suuremmat kuin koko teollisuuden päästöt yhteensä. Riskialueita kartoitetaan parhaillaan, jotta ongelman koko kuva saadaan selville.
Happamimmat maat löytyvät Pohjanlahden rantakaistaleelta Oulusta Vaasan seudulle, mutta ongelmia on muuallakin. Geologian tutkimuskeskus kartoittaa riskialueet, jotta ongelman koko suuruus saadaan selville, sanoo geologi Peter Eden Geologian tutkimuskeskuksesta Kokkolasta.
- Tämä on Suomen pahimpia ympäristöongelmia, ainakin meidän geologien mielestä. Maahan syntyy hapettumisen myötä rikkihappoa, joka liuottaa maaperästä metalleja vesistöihin. Kalat kuolee ja muu eläimistö kuolee.
Happamuus syövyttää betonia ja terästä
Pohjalaisen pellon uumenista kairataan parhaillaan maanäytteitä happamien maiden kartoitusta varten. Happamille maille tehdään myös riskiluokitus.
Happamien maiden raskasmetallipäätöt vesistöihin ovat selvästi merkittävämmät kuin teollisuuden vastaavat päästöt. Myös rakentajien pitää olla tarkkana happamien maiden kanssa, sanoo geologi Peter Eden. Rakentamista ja muuta maankäyttöä voidaan joutua rajoittamaan pahimmilla alueilla.
- Näistä ongelmista pitää olla tietoinen. Kun tämmöinen hapan maa hapettuu, niin se syövyttää rakenteita. Varsinkin betoni syöpyy aika helposti ja myös tavallinen teräs. Pitää olla ruostumatonta terästä, se kestää näissä, Eden toteaa.
