Härö tarttui uskoon
Klaus Härö suunnitteli tekevänsä seuraavankin elokuvansa Ruotsissa, kun postilaatikkoon tupsahti melkein liian hyvä käsikirjoitus kotimaiseksi elokuvaksi.
Klaus Härö on tarttunut henkilökohtaiseen aiheeseen. Postia Pappi Jaakobille käsittelee uskoa, johon ohjaajalla itsellään on vahva suhde. Yksi elokuvan osarahoittajista on evankelisluterilainen Kirkon Mediasäätiö.
- Uskon, että asioilla on merkitystä, sillä miten elämme ja kohtelemme toisiamme. Sillä on myös kosmisessa mittakaavassa merkitystä: se on jollain lailla itsensä jatkuvaa peilaamista Raamatun sanaan ja siihen, minkä kokee olevan kiristinuskon sanoma, ohjaaja kertoo.
Härön vähäeleisessä ja herkässä elokuvassa entinen elinkautisvanki saa pestin maalaispappilaan. Maailmankatsomukset törmäilevät, kun armahdettu vanki asettuu taloksi. Kovaluontoisen naisen roolin tekee Kaarina Hazard.
- Oli yllätys, miten Kaarina haastoi minua ohjaajana. Hän vei itse sitä roolia ja toi siihen sellaista jyväskyläläistä murretta ja "min en välitä" -asennetta. Se kirkasti tarinaa entisestään.
Härö oli ajautua törmäyskurssille Vammalan seurakunnan kanssa, kun ohjaaja halusi viime kesänä kuvata Tyrvään kirkon maisemissa. Kirkossa työskenteli jo kaksi taiteilijaa, Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen, joiden työrauhaa seurakunta suojeli. Pari päivää ennen kuvauksia Härö törmäsi Lavoseen, joka suhtautui tilanteeseen huvittuneena.
- Lavonen totesi, että mitä rinnakkaistaiteen edustajilla voisi olla toisiaan vastaan, Härö kertaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.