Harri Holopainen ohjailee urheilijoita muun muassa vessaan
Helsingissä pidettävissä yleisurheilun EM-kisoissa vapaaehtoistyöntekijöiden panos on erittäin tärkeä. Mukana on muun muassa kotkalainen Harri Holopainen, jonka mukaan kisoissa on mahtava fiilis.
Helsingissä meneillään olevissa yleisurheilun EM-kisoissa vapaaehtoisia työntekijöitä on lähes 2000. Mukana on useita kymenlaaksolaisia, joista yksi on kotkalainen Harri Holopainen.
Normaalisti Holopainen toimii työsuojeluvaltuutettuna hoitaen koulujen, päiväkotien ja nuorisotoimen työntekijöiden asioita. Olympiastadionilla työnkuva on aivan toinen.
- Olen pyhtääläisen Erkki Huhtisen kanssa yhdysmiehenä. Toimenkuva on aika sekalainen, mutta pääasiassa ohjaan urheilijoita oikeisiin paikkoihin, selvittää Harri Holopainen.
-Muun muassa ohjailen urheilijoita maaliintulon jälkeen pois kentältä ja käytän heitä tarvittaessa vessassa.
Harri Holopainen päätti lähteä vapaaehtoiseksi kisoihin "kerran elämässä" -periaatteella.
- Yleisurheilu kiinnostaa muutenkin, koska toimin Karhulan Urheilijoissa yleisurheiluaktiivina. Olen ollut sekä valmentajana että kilpailujen järjestäjänä. Nyt kun tuli tällainen mahdollisuus, niin päätin kokeilla.
Työpäivät pitkiä, mutta mahtava tunnelma
Työpäivät Olympiastadionilla ovat Holopaisen mukaan pitkiä. Esimerkiksi torstaina hän aloitti päivän aamukahdeksalta ja viimeisiä keihäänheittäjiä hän ohjaili pois kentältä illalla vähän ennen yhdeksää.
Työn ohessa kisoja pääsee seuraamaan sivusilmällä ja kuulutusten avulla. Myös tulostaululle vilkuilu auttaa pitämään työntekijät kärryllä siitä, mitä stadionilla tapahtuu.
- Tässä hommassa on kuitenkin sellainen hieno puoli, että pääsen tapaamaan kaikki urheilijat. Hauskaa oli muun muassa seurata tsekkiläisen 10-ottelijan Roman Seberlen toimia. Hän on lajin varsinainen grand old man ja siellä hän nuorten keskellä vielä kisaili ihan hienosti.
Harri Holopaisen mukaan stadionilla on hieno fiilis. Katsomossa on mukavasti porukkaa ja suomalaiset kannustavat kaikkia urheilijoita tasapuolisesti.
- Sadekuurot tietysti haittaavat hieman urheilijoita, mutta kaiken kaikkiaan täällä on mahtava tunnelma!
