Härski lavakoomikko puhuu aroistakin aiheista
Keikoilleen vessan kautta valmistautuva lavakoomikko uskaltaa nauraa kaikelle. Mikään ei ole pyhää ja niinpä fanitkin tulevat tapaamaan Zaania vasta savun hälvettyä...
Stand up- koomikko Zaanin mielestä hauskaksi ei voi oppia. Zaani valmistautuu keikkaan vessassa, ja hänen faninsa tulevat juttelemaan vasta savun hälvennyttyä.
- He tulevat aina juttelemaan vähän myöhemmin. Eivätkä muiden edessä kehtaa tulla sanomaan, että tuo härski, rumasti puhuva, pyylevä ja puoliksi ranskalainen mies on ihan hyvä tyyppi, Zaani hekottaa. Hän luokitteleekin faninsa piilofaneiksi.
Hauskuudessa haetaan hänen mielestään ennen kaikkea reaktioita. Välitön nauru ei ole ainoa oikea reaktio, eikä kaikki hauskuus edes ole hauskaa.
-Sekin ensireaktio, että saat ihmisen tuntemaan jopa inhotusta on yksi hauskuuden muoto. Ihminen rupeaa kelaamaan päässään ja ehkä myöhemmin kehittää siitä itselleen hauskaa.
Ammattinaurattajan mielestä kaikelle pitää saada nauraa, jopa kuolemalle ja pedofilialle. Huumorin lomassa voi herättää keskustelua tärkeistä asioista.Jos minä olisin huono aivokirurgi ja kaikki olisivat kuolleet, niin kyllä varmaankin vaihtaisin alaa...
- Koska niistä ei puhuta, perustelee Zaani vaikeiden aiheiden käsittelyä lavahuumorin keinoin. Viime aikoina hän on ottanut asiakseen nostaa tapetille lestadiolaisliikkeen piirissä tapahtuneen hyväksikäytön.
-Meillä tämä lestapower toimii täällä, ja heillä on taivaallinen ja maallinen oikeus. Minua loukkaa se, että ihmisiä aliarvioidaan ja täällä ei tehdä mitään asialle.
Koomikko suoltaa arasta aiheesta huumoria lavalla.
-Ja ihmiset nauraa, Zaani sanoo.
Kärpät ja kiusaaminen ärsyttää
Puhekone Zaani hiljenee vasta, kun pitäisi keksiä, mikä ei ole hauskaa. Hetken pohdinnan jälkeen kone käynnistyy.
-Tahallinen kiusaaminen. Siitä en pidä jos kiusataan ihmistä jolla ei ole aseita taistella vastaan. Olen aina ollut heikomman puolella. Olen aina tykännyt esimerkiksi sellaisista jääkiekkojoukkueista jotka ovat olleet viimeisiä. Nyt ne ovat alkaneet pärjäämään, kuten KalPa ja Pelicans. Vihaan Kärppiä, edelleen, oululaiskoomikko julistaa.
Kärppien ja kiusaamisen lisäksi Zaani inhoaa huonoja koomikoita.
- On ihan hirveää katsoa, kun ihminen on kuusi tai seitsemän vuotta vetänyt eikä ole saanut kertaakaan nauruja. Jos minä olisin huono aivokirurgi ja kaikki olisivat kuolleet, niin kyllä varmaankin vaihtaisin alaa, hän avautuu.
Koomikko jännittää vatsallaan ja valmistautuu keikkaan yleensä toiletin puolella.
-Käyn normaalisti yhdeksän kertaa paskalla. Jos oikein kovasti jännitän keikkaa, niin oksennan. Sitä katsoo muita koomikoita jotka osa on samassa jamassa ja ajattelee, että eihän tässä ole mitään järkeä, pudistelee Zaani päätään. Naurattamisen antama euforia on kuitenkin kaikkien ruumiintoimintojen arvoista, sillä Zaani kertoo samaan hengenvetoon kylmien väreiden säestämänä, että kaikki loksahtaa kohdilleen viimeistään yleisön revetessä ensi kerran nauruun.
Ihan hauskoilla ihmisillä on toivoa oppia todella hauskoiksi, mutta täydellisen tylsimyksen on Zaanin mukaan turha edes harjoitella.
-Sen näkee olemuksesta heti. En minäkään lennä lentokonetta vaikka tiedän suunnilleen miten se menee ja olen simulaattorilla lentänyt, hän veistelee.
Stand up –koomikon uraa ei Zaanin mukaan myöskään kannata suunnitella pelkästään äidin, isän tai puolison kehujen perusteella. Yhdellä seikalla hauskuutensa voi kuitenkin mitata.
-Jos kukaan ei ole kehunut, mutta kaikki nauravat ympärilläsi ja olet välillä jopa keskipisteenä, niin sinulla on potentiaalia, Zaani analysoi.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Pyhäjoella riehuvan maastopalon leviäminen hallinnassa
Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla palaa maastoa viiden kilometrin matkalla.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Vanhusten laitospaikkoihin leikkauksia
Vanhuspalvelulain voimaantulon aikaan uusi Oulu valmistautuu karsimaan kustannuksia palveluverkko 2020:en mukaisiksi. Laitospaikkoja vähennetään, mutta säästö ei riitä ennaltaehkäisyn, kotihoidon ja palveluasumisen kehittämistarpeisiin.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Uuden kasvimaan perustaminen kotipihalle on helppoa
Oma kasvimaa tuottaa lähiruokaa parhaimmillaan. Sellaisen saa perustettua vaikka kotipihan nurmikolle helpoilla, mutta huolellisilla perustustöillä.
Kaleva purkaisi toimitalonsa - museoväki jarruttaa aikeita
Pohjois-Pohjanmaan museon ja Oulun kaupungin rakennussuojelutyöryhmän mielestä sanomalehti Kalevan tontin rakennuksia tulisi säilyttää. Kaleva Oy haluaisi tontille kaavamuutoksen, jossa nykyiset rakennukset purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin asuintaloja.
Entistä suurempia koululuokkia entistä pienemmissä tiloissa
Uuden Oulun palvelurakenne-esitys leikkaa opetustunteja ja tiivistää koulutiloja. Myös koulujen lakkauttamisiin varaudutaan. Oululaisrehtorin mukaan tämä tarkoittaa, että tulevina vuosina nykyisiin koulutiloihin sijoitetaan entistä enemmän oppilaita.
Ekokokin grillissä paistuvat ötökkäpihvit
Rovaniemeläinen Ossi-Matti Laaksamo kasvattaa ravinnokseen proteiinipitoisia jamaikankenttäsirkkoja. Nopeasti kasvavat ja helppohoitoiset sirkat voi jauhaa vaikkapa pihviainekseksi.
Ex-kansanedustaja tuomittiin törkeästä rattijuoppoudesta
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, raahelainen Unto Valpas osui humalassa ajaessaan vastaan tulleeseen autoon ja aiheutti vakavan vaaratilanteen. Valpas tuomittiin 50 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
