Hartola vaatii ensihoitopäätöstä kumoon
Hartola vaatii Päijät-Hämeen ensihoitopäätöksen kumoamista ja asian uutta valmistelua. Kunta katsoo, että kustannusjako ei ole yhdenvertainen esimerkiksi Lahteen verrattuna. Hartolan mukaan kustannukset kaksinkertaistuvat, mutta palvelu heikkenee.
Hartolan kunnanhallitus vaatii Kouvolan hallinto-oikeutta kumoamaan Päijät-Hämeen sosiaali-ja terveysyhtymän ensihoidon palvelusopimuksen.
Hartolan valituksen mukaan kustannukset nousisivat nykyisestä kaksikertaisiksi, mutta samalla Hartolan sairaankuljetuspalvelut heikentyisivät etenkin yöaikana.
Hartolan ensihoitomenot ovat tänä vuonna noin 240 000 euroa. Vuoden 2013 alusta voimaan tuleva ensihoitopalvelupäätös nostaa kulut sadalla prosentilla, 500 000 euroon.
Kuntien tasapuolinen ja kustannusneutraali kohtelu ei toteudu sosiaali-ja terveysyhtymän päätöksessä. Hartola painottaa myös, että ensihoitoratkaisuissa tulee tutkia perusteellisesti myös niin sanottua sekamallia, joka on käytössä muun muassa Lapissa, yksityisen ambulanssin kanssa.
Hartola-Sysmä sairaankuljetus täyttää terveydenhuoltolain ja ensihoidon vaatimukset, huomautetaan Hartolan valituksessa.
Valituksessa vaaditaan, että ensihoitopäätös on otettava uudelleen valmisteluun, ja uuden toimintamallin käyttöönottoa tulee siirtää vuoden 2015 alkuun.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Lahtelaiskoulussa maisteltiin roskakaloja
Roskakaloille etsitään tilaa ruokapöydästä. Hoitokalastuksen seurauksena syntyy kalasaalista joka päätyy useimmiten rehuksi tai kompostiin. Lahden Kärpäsen koulussa oppilaat pääsivät maistelemaan särkeä ja lahnaa.
Myymäläpäällikkö kavalsi liki 200 kännykkää
Suuren kännykkäkaupan oma myymäläpäällikkö varasti liikkeestä rahaa ja kännyköitä Lahdessa. Selitys oli, että "herran pelossa" muissa liikkeissä on vääristelty hävikkilukemia.
Kolmen ällän ylioppilas soittaa ensimmäisenä mamille
Anniina Ala-Seppälä kirjoitti Lahden Lyseosta tänä keväänä kolme ällää ja muutamat E:t päälle. SM-uimari lähtee elokuussa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Luhdalla huono alkuvuosi
Vaatteiden kysyntä Suomessa on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi L-Fashion Groupilla on ollut vaikea alkuvuosi, eikä voimakkaaseen vaatemyynnin kasvuun tänä vuonna uskota.
Heinolan kaupunginhallituksen johtoon toinen voimanainen
Viime kuntavaalien ääniharava Raili Hildén syrjäyttää demareista potkut saaneen Hannele Rämön Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Maanantaina Heinolan valtuuston on määrä antaa potkut istuvalle kaupunginhallitukselle ja nimetä sen jälkeen uusi hallitus. Hildén on Heinolan työväenyhdistyksen johtokunnan ehdokas hallituksen ykköspaikalle.
Mies uhkaili tv-poliisia väkivallalla
Nastolalaismies raivosi marraskuussa Lahdessa, kun häntä oltiin rikostutkinnan takia kuljettamassa poliisiasemalle. Poliisiasemalla mies uhkasi kostolla ylikonstaapelia, joka tunnetaan poliisin työtä esittelevästä tv-sarjasta.
Päijät-Hämeen uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Lahti julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Lahden Järvipelastajat saattavat saada uuden aluksen jo syksyllä
Lahden Järvipelastajien vanhin pelastusalus on jo yli 15 vuotta vanha. Pelastustoiminnan turvaamiseksi järvipelastajat tarvitsevat kipeästi uuden aluksen. Raha-automaattiyhdistys on rientämässä apuun.
