Harvinaiset Aku Ankat, Tex Willerit ja Tintit - Katso onko sarjakuviesi joukossa aarre
Vanhoja Aku Ankkoja tarjotaan sarjakuva-antikvariaattiin noin kuusi kertaa päivässä. Kellarista tai mökiltä löytyneet pahvilaatikot sisältävät kuitenkin vain harvoin aarteita. Antikvariaattikauppias Juha Aarnisalo kertoo, mitä numeroita kannattaa erityisesti tarkkailla.
Aku Ankka
Tex Willer
Tintti, Asterix, Lucky Luke ja muut albumit
"Kuusi ensimmäistä Asterixia, neljä ensimmäistä Lucky Lukea ja kaksi ensimmäistä Tinttiä ovat harvinaisimmat. Erittäin hyväkuntoisina ensipainosten hinnat liikkuvat satasen ja muutaman satasen välissä, mutta niiden täytyy olla liki moitteettomassa kunnossa tai lukemattomia. Suurin osa 1970-luvun albumeista liikkuu 50 euron molemmilla puolin erittäin hyväkuntoisina. Lukukuntoisten arvo on kahdesta kymmeneen euroon albumista riippuen."
Korkeajännitys
Mustanaamio ja Tarzan
"Tarzanin numeroissa on paljonkin harvinaisia. Lehden alusta vuosilta 1964-1966 melkein kaikki numerot ovat hankalia. Niiden arvo on useita kymppejä tai jopa sata euroa.Vuoden 1968 numeroista suurin osa on hankalia löytää. Mustanaamion vuoden 1966 ensimmäinen ja toinen numero sekä vuoden 1968 kolmas numero ovat kaikista harvinaisimpia. Niiden arvo on satasen molemmin puolin. 1960-luvun Mustanaamiot ja Tarzanit ovat hyväkuntoisina useamman kympin arvoisia, 1970-luvulle tultaessa viidestä kymmeneen euroon. Lukukuntoiset ovat tuolta ajalta arvoltaan eurosta viiteen euroon."
Ihmesarja
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Näyttelijöiden työttömyys räjähti käsiin
Työttömiä näyttelijöitä oli viime syksynä pahimmillaan puolet enemmän edellissyksyyn verrattuna. Työttömyyden kasvu johtuu valtion ja kuntien teatterituen sekä Ylen draamatuotannon viime vuosien leikkauksista.
Henry Mooren veistos ulkomaille Suomesta
Henry Mooren The Archer -veistos lähtee Helsingistä Englantiin ja Italiaan kiertueelle. Veistos siirretään ulkomaille näytteille vuosiksi Taidemuseo Didrichsenin peruskorjauksen ajaksi.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Tanskan viisuvoittaja hurmasi kööpenhaminalaiset - video
Emmelie de Forest kiitti yleisöä kannustuksesta ja lauloi tietenkin voittoisan viisukappaleensa - kahdesti.
Näin Krista Siegfrids lauloi finaalissa - video
Pisteitä Suomelle kertyi 13: Israelilta neljä, San Marinolta ja Ranskalta kolme, Tanskalta kaksi ja Saksalta yhden.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtajana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Euroviisutunnelmat nousussa Malmössä - kuka voittaa?
Ruotsin Malmössä tunnelma Euroviisujen finaalin alla on hartaan odottava. Fanien mielipiteet siitä, kuka illan finaalin voittaa, vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Pohjoismaille povataan viisumenestystä
Etukäteisveikkailuissa voittoa on povattu Tanskan Emmelie de Forestille kappaleella Teardrops.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
