Keski-Suomi |

Hätätiedottaminen ontuu yhä - yritykset turvautuneet tekstiviesteihin

Hätätiedottamiseen suunniteltuja massatekstiviestejä ei ehkä saada käyttöön tänäkään vuonna. Järjestelmän kangerrellessa monissa yrityksissä on luotu kriisien varalle omia toimintatapoja.

Hätätekstiviesti kännykän näytöllä.
Kuva: Yle / Joni Tammela

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisee hätätiedottamisesta lähiviikkoina uuden selvityksen, mutta ministeriössä uskotaan, että massatekstiviestijärjestelmä lykkääntyy vähintään ensi vuoteen.

Hätäviestejä on suunniteltu Suomessa Aasian vuoden 2004 tsunamista lähtien. Järjestelmä on kuitenkin kaatunut korkeisiin kustannuksiin ja teknisiin ongelmiin. Hankkeen pitkittyminen on saanut yritykset perustamaan omia viestijärjestelmiä.

Kyllä maantieteelliseen paikkaan perustuva SMS-viestin välittäminen on tämän päivän tapa välittää tieto siitä, jos joku alue on vaarallinen.

- Turvallisuuspäällikkö Heljo Laukkala

Kaksi vuotta sitten sattunut Chilen maanjäristys paljasti puutteen muun muassa Metson riskien hallinnassa: miten selvitetään, ovatko työntekijät kunnossa, kun heitä on onnettomuusalueella satoja, eikä tarkasta sijainnista ole tietoa?

Yrityksen vastaus ongelmaan on hätätekstiviestit. Nyt katastrofin sattuessa kohteessa olevien metsolaisten kännyköihin lähetetään viesti, jolla varmistetaan, ovatko työntekijät kunnossa vai tarvitsevatko he apua.

- Viimeksi tarkastettiin Meksikoa kohti olevaa trooppista myrskyä koskien perjantaina Metson matkustajien tilanne. Ja tänään saattaa tulla Floridassa olevaa myrskyä koskien samanlainen kysely tai paremmikin selvitystarve, kuvailee Metso Oyj:n turvallisuuspäällikkö Heljo Laukkala.

Mahdollisimman monille tiedot nopeasti

Metson palkkalistoilla on noin 30 000 ihmistä. Tekstiviestijärjestelmälle on käyttöä pääosin muutaman kerran kuukaudessa. Valtiovallan tarjoama tieto ei riitä takaamaan työntekijöiden turvallisuutta.

- Meillä on omaa toimintaa 54 maassa, meillä matkustetaan varmaan noin sadassa asiakasmaassa yhteensä, ja näin ollen me ei voida edellyttääkään, että Suomi pystyisi kattamaan kaikki nämä maat millään tietojärjestelmällä. Lähdemme siitä, että pääasiallinen vastuu on meillä.

Kokemukset viestijärjestelmästä ovat olleet hyviä.

- Kyllä sellainen maantieteelliseen paikkaan perustuva SMS-viestin välittäminen on tämän päivän tapa välittää tieto siitä, jos joku alue on vaarallinen. Kyllä tähän mielestäni viranomaisten pitäisi pystyä, sanoo Laukkala ja viittaa muun muassa vuoden 2007 tapahtumiin Nokialla.

- Esimerkiksi voi nostaa Nokian veden pilaantumisen, niin olisihan se kansalaisten puolelta odotettavissa, että varotettaisiin nopeasti. Vaikka kattavuus ei olisi sata prosenttia, niin mahdollisimman moni saisi tiedot kuitenkin välittömästi.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä