Kotimaa |

Hätätiedotteet: Viranomainen päättää, Yle välittää

Tv- ja radiokanavien on välitettävä hätätiedote sellaisenaan meneillään olevan ohjelman päällä tai lomassa valtakunnallisesti. Viranomaistiedotteiden välittäminen on yksi Ylen lakisääteisistä tehtävistä, mutta tiedotteiden lähettämisestä päättää aina viranomainen.

Hätätiedotteen yhtäkkinen kuuluminen kesken radio- tai televisiolähetyksen saattaa hätkähdyttää tai säikäyttää. Viranomaistiedotteiden välittäminen väestölle on kuitenkin yksi Ylen lakisääteisistä tehtävistä. Hätätiedotteiden lähettämisestä päättää ja sen sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen, Yle ainoastaan välittää tiedon eteenpäin. Tv- ja radiokanavien on välitettävä viranomaisen tiedote sellaisenaan meneillään olevan ohjelman päällä tai lomassa valtakunnallisesti.

Hätätiedote välitetään kaikkialle Suomeen Yle Radio Suomessa ja televisiolähetyksissä ns. ruutukehätekstinä sekä Yle Radio Vegan kuuluvuusalueella. Lisäksi se julkaistaan Yle Uutisten nettisivuilla ja Teksti-tv:n sivulla 112.

Ylen kautta tiedote menee myös valtakunnallisesti muille radio- ja televisiokanaville. Radiokanavista käytännössä kaikkien eetteri kuuluu hätätiedotteiden käyttöön.

- Kytkentä tapahtuu yhteistyössä Ylen kytkentäkeskuksen ja Digitan verkonhallintakeskuksen kautta, sanoo Yle Radio Suomen vastaava tuottaja Minna Hannula.

Radiossa hätätiedotteen alussa ja lopussa soitetaan tunnusta, joka erottaa hätätiedotteen muusta ohjelmavirrasta. Tunnuksen aikana hätätiedote koodataan koko maassa siten, että ensin se kytketään Ylen suomen- ja ruotsinkielisille kanaville ja tämän jälkeen kaupalllisille radiokanaville.

- Kytkemisestä johtuen tunnus saattaa soida Ylen radiokanavilla hieman pidempään, sanoo Hannula.

 Valtakunnalliset hätätiedotteet näkyvät televisiossa Ylen kanavien lisäksi MTV3:ssa, Subilla ja Nelosella, joiden toimilupiin velvollisuus kuuluu.

Ruudun yläreunassa juokseva teksti tai kesken radio-ohjelman luettava tiedote saattaa oudoksuttaa myös siksi, että valtakunnalliset hätätiedotteet ovat erittäin harvinaisia. Viime vuosina niitä on lähetetty 0 - 7 kappaletta vuodessa.

Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisällöstä pilkkuakaan eikä myöskään esimerkiksi poistaa tiedotteita ennen niitä antaneen viranomaisen lupaa.

Hätätiedotteet valtakunnallisia

Hätätiedotteet välitetään teknisistä syistä valtakunnallisina. Digitan jakeluverkon osittaminen maksaisi miljoonan euron verran, eikä maksajaa jakamiselle ole löytynyt ainakaan toistaiseksi viranomaistaholta. Rahoituksesta vastaa Huoltovarmuuskeskus.

Hätätiedotteiden lisäksi Yle välittää muita viranomaistiedotteita. Niissä uhka ihmishengille tai omaisuudelle ei ole välitön. Muut viranomaistiedotteet välitetään Yle Radio Suomen ja Yle Radio Vegan taajuuksilla  ja ne julkaistaan myös Yle Uutisten sivuilla internetissä ja Teksti-tv:ssä sivulla 866. Tiedotteita tulee vuosittain toistasataa.

Hätätiedotteita välittävät hätäkeskukset, pelastus-, poliisi- ja rajavartioviranomaiset, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi (Lentopelastuskeskus), Säteilyturvakeskus, Tieliikennekeskus tai Ilmatieteen laitos. Muita viranomaistiedotteita välittävät edellä mainittujen lisäksi asianomaiset ministeriöt.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä