Keski-Suomi |

Hattu on taas pääasia

Päähineet ovat koristaneet ja suojanneet ihmisen nuppia kautta aikojen. Persoonalliset pipot, huivit ja hatut ovat taas kovassa huudossa.

Värikkäitä käsintehtyjä hattuja hyllyssä.
Kuva: Riikka Pennanen / Yle

Yksilöllisten asusteiden kysyntä on herättänyt henkiin vanhoja käsityöläisammatteja. Persoonallisia koruja, laukkuja tai hattuja valmistavat yritykset vetävät nyt hyvin asiakkaita.

Hatulla voi erottua joukosta ja sen voi myös pukea todella monella tavalla - laskimme esimerkiksi, että on seitsemän erilaista tapaa pukea lierihattu.

- Marja-Leena Tenhunen

Päähineiden paluu rohkaisi myös lakkitehtaalta kokemusta hakeneen jyväskyläläisen Marja-Leena Tenhusen hattuyrittäjäksi. Naisen oma hattutuotanto on pyörinyt viime syksystä lähtien.

Pyöreä muoto lumosi

Tenhusen käsissä syntyy yksilöllisiä hattuja. Rakkaus päähineisiin roihahti liekkeihin nuorena opiskelijana ompelukoneen surratessa.

- Yhtenvä vuonna sai tehdä pelkästään hattuja ja päähineitä: tekstiileistä, nahkasta ja turkiksesta, että sieltä se lähti, kuvailee Personal Design Hat Oy:n yrittäjä Marja-Leena Tenhunen.

Tenhusen vei mennessään hatun pyöreä muoto. Hän on työskennellyt hattutuotannon eri osa-alueilla yli kaksikymmentä vuotta. Nykyinen itsenäinen hatuntekijän työ on mieluisaa ja työn tavoite on kirkkaana mielessä.

- Tavoite on, että jokainen löytäisi omaan persoonan sopivan päähineen, joka korostaa omaa minää ja olisi kuin piste iin päällä. Hattu kertoo kantajan persoonasta ja se tavallaan nostaa myös kantajaansa. Hatulla voi erottua ja sen voi myös pukea todella monella tavalla: laskimme esimerkiksi, että on seitsemän erilaista tapaa pukea lierihattu.

Hatuntekijä vakuuttaa, että hattu käy kaikille, vaikka moni toisin väittää.

- Yksikin asiakas on tilannut jo kolme hattua, vaikka ensin sanoi, että hatut ei käy minulle. Kuulen sen lauseen päivittäin, kertoo Tenhunen.

Pienet asiat inspiroivat

Hatuissaan Tenhunen suosii luonnonmateriaaleja ja räskyviä värejä. Hän hoitaa myös koko tuotannon itse kaavoista aina varaston hyllylle asti. Inspiraatiot suunnitteluun lähtevät liikkeelle usein pienistä asioista.

- Nauhoista, merkeistä, soljista ja kaikista voi lähteä ideat liikkeelle tai kun näkee jonkun materiaalin ja sitten vaan on ihania ideoita, joita on tullut piirusteltua. Ostan myös desing-palvelua.

1800-luvulla hatutta kulkevaa miestä pidettiiin outona. Aikojen saatossa päähineet ovat kuitenkin olleet aika ajoin unohduksissa, mutta nykyään ne ovat tulleet taas luontevaksi osaksi pukeutumista.

- Kyllä hatut tekee paluuta, muoti on nyt niin. Nykyään myös nuoret ovat rohkeita hatun käyttäjiä: käytetään pipoja ja esimerkiksi solmittavia liinoja. Kaikki viittaa siihen, että hatut on in.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä