Savo |

Hautakiviin haetaan inspiraatiota vainajan elämästä

Muotoillut hautakivet valtaavat alaa hautausmailla. Perinteistä mustaa, suorakaiteen muotoista hautamuistomerkkiä myydään yhä runsaasti, mutta sen suosio on laskussa.

Muotoiltuja hautakiviä rivissä.
Kuva: Anna Ronkainen / Yle

Hautakiven hankinnassa on enenevissä määrin monenlaisia toiveita. Perinteisiä suorakaiteen muotoisia kysytään yhä runsaasti, mutta samaan aikaan persoonallisemmat hautakivet kasvattavat suosiotaan.

- Muotoiltuja ja lohkottuja hautakiviä halutaan enemmän ja enemmän. Vanha suorakaiteen muotoinen vähenee kokoajan, arvioi Marko Korhonen kuopiolaisesta hautakiviveistämö Puijon Kivestä.

Korhosen mukaan ihmiset ovat havahtuneet haluamaan erikoisia kiviä. Jos viereisellä hautapaikalla on värikkäämpi tai eri tavalla muotoiltu kivi, niin sellaisen voisi itsekin laittaa.

- Inspiraatiota haetaan vainajan elämästä, harrastuksista, tärkeistä paikoista ja jopa kasvokuvia on kaiverrettu, Korhonen kertoo.

Kotipaikan kivestä muistomerkki

Hautakiven kokoon joudutaan kiinnittämään huomiota erityisesti seurakuntien rajoitusten vuoksi, koska monet seurakunnat katsovat hyvin tarkasti sen, että minkä kokoinen kivi millekin paikalle saa tulla.

- Hautamuistomerkkejä halutaan paljon myös luonnonkivistä. Tuodaan mökkirannasta tai vanhalta kotipaikalta kivi ja siihen laatalla tai pronssikirjaimilla tiedot, kuvailee Korhonen.

Kiviveistämöillä on kesäaikaan vilkasta ja Korhosen arvion mukaan yleinen taloustilanne ei ole mietityttänyt hautakivien ostajia.

- Hautakivi on kuitenkin sellainen, joka ostetaan pitkäksi aikaa. Asiakkaista näkee kyllä sen, että he ovat enemmän hintatietoisia ja kilpailuttavat. Jos katsoo viimeisen viiden vuoden aikaa, niin keskihinnoissa on varmaan pieni notkahdus tapahtunut, Korhonen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä