Hautala tapaa asuntokohun osapuolet
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala tapaa tänään perjantaina asuntokauppakohun keskelle joutuneet Finnairin ja Ilmarisen toimitusjohtajat Mika Vehviläisen ja Harri Sailaksen. Hautala kehotti eilen torstaina eduskunnan kyselytunnilla Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailasta pohtimaan asemaansa Finnairin hallituksen puheenjohtajana.
Sailaksen asemasta syntyi keskustelua, kun Ilmarinen osti Finnairin toimitusjohtajalta Mika Vehviläiseltä arvoasunnon.
Hautala täsmensi Ykkösaamussa YLE Radio 1:ssä, ettei hän vaatinut Sailasta jättämään Finnairin hallituksen puheenjohtajuutta.
- Tarkoitin sitä, että, tässä tilanteessa, kun on paljastunut, että Suomessa kun on paljon ristikkäisiä suhteita..., täytyy miettiä, missä roolissa kukin pystyy toimimaan tehtävän asettamien vaatimusten mukaisesti, Hautala muotoili.
Helsingin Sanomien tekemän vertailun mukaan Ilmarinen maksoi Vehviläisen asunnosta yli tuhat euroa enemmän neliöltä kuin samankokoisten asuntojen neliöhinnat ovat tilastojen mukaan. Hautalan mukaan Finanssivalvonta on päättänyt selvittää Ilmarisen sijoituksen.
- Tietysti silloin saadaan objektiivinen kuva tästä kaupasta, Hautala lupasi.
Hautala sanoi myös olevansa iloinen siitä, että Ilmarinen on ilmoittanut olevansa valmis lisäämään avoimuutta yhtiön tekemissä lähipiirin asuntokaupoissa. Ilmarinen on valmis viemään kaupat yhtiön hallitukseen päätettäväksi tai ainakin tiedoksi.
- Tässä on jo tehty uusi arvio tilanteesta. Uskon, että olemme kulttuurimuutoksessa, joka painottaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitystä, Hautala jatkoi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.