Talous |

Hautala: Vehviläinen voi jatkaa, mutta Finnairin hallitus on vaihdettava

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) sanoo, että niin sanotuista stay-bonuksista päättäneet johtajat eivät enää voi jatkaa Finnairin hallituksen jäseninä. Hallituksessa voi jatkaa vain kaksi nykyistä jäsentä.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala pitämässä lentoyhtiö Finnairiin liittyvää tiedotustilaisuutta.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala pitämässä lentoyhtiö Finnairiin liittyvää tiedotustilaisuutta. Kuva: Yle

Ministeri Heidi Hautala (vihr.) sanoi torstaina aamupäivällä järjestämässään tiedotustilaisuudessa, että Helsingin Sanomien uutinen toimitusjohtaja Mika Vehviläiselle maksetusta 180 000 euron niin sanotusta allekirjoitusbonuksesta vuonna 2009 oli viimeinen pisara Finnairin ympärillä velloneessa kohussa.

Yhtiön maine ei Hautalan mielestä kestänyt enää uusia kolhuja.

Siksi Hautala ilmoitti, etteivät niin sanotuista stay-bonuksista päättäneet jäsenet voi enää jatkaa Finnairin hallituksessa. Hautala on antanut määräyksen kutsua Finnairin nimitystoimikunnan koolle uuden hallituksen nimittämiseksi.

Valtion edustaja Finnairin hallituksessa, ylijohtaja Pekka Timonen ilmoitti itse, ettei enää ole käytettävissä Finnairin hallitukseen.

Vanhasta hallituksesta jäljelle voivat jäädä vain puheenjohtaja Harri Sailas ja Harri Kerminen, joilla ei ole ollut mitään tekemistä bonusjärjestelyjen kanssa. Finnairin hallituksessa on yhteensä kahdeksan jäsentä.

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen voi jatkaa työssään ja hänen on saatava työlleen uuden hallituksen täysi tuki, Hautala sanoi tiedotustilaisuudessaan. Tarve Finnairin strategiselle uudistukselle ei ole kadonnut mihinkään, Hautala korosti.

Sailaksen ja Vehviläisen asema on punninnassa vasta sitten, kun Vehviläisen ja Ilmarisen välisestä asuntokaupasta tehtävä poliisitutkinta on valmis, Hautala sanoi.

Keskustele uutisesta 274 kommenttia

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala vaihtaa osan Finnairin hallituksen jäsenistä. Hänen mukaansa Finnairin bonuspäätöksiin osallistuneet hallituksen jäsenet eivät voi jatkaa enää tehtävässään. Finnairin hallituksen kahdeksasta jäsenestä vaihtuu kuusi. Mitä mieltä olet Hautalan otteista? Pelastuuko Finnair hallituksen vaihdolla?

Siirry keskusteluun

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä