Havukka-Ahon ajattelija palaa teatterin lavalle
Kirjailija Veikko Huovisen 60 vuotta täyttävä klassikkoromaani tarjoaa uudenlaiselle esitykselle perusrakenteen. Musiikkia ja komediaa sisältävässä näytelmässä näkyy kuitenkin vahvasti nuoremman sukupolven kädenjälki.
Kajaanin kaupunginteatterin lavalle Havukka-Ahon ajattelijan dramatisoivat ohjaaja Riku Innamaa ja teatterinjohtaja Miko Jaakola.
Jaakola kertoo neljän vuoden teatterinjohtajuuden aikana tehneensä paljon ohjelmistovalintoja, jotka liittyisivät paikallisuuteen. Tätä kriteeriä noudattaen Havukka-Ahon ajattelija tuntui itsestään selvältä valinnalta.
- Teoksesta löytyi myös nykyaikaa resonoivaa pintaa eli Konstan ajattelun kutsumus, jonkinlainen ajattelun vapaus ja hänen etsintänsä vapaaseen ajattelun tilaan, jossa voi rauhassa toteuttaa omaa ajattelijan kutsumustaan. Tämä tuntui omassa sydämessä sellaiselta, mihin itsekin kaipaa, Jaakola selvittää taustaa.
Yllätyksellisyys säilytetään viimeiseen asti
Klassikkoromaanista on tehty useita radiokuunnelmia, tv-sarja, pitkä elokuva ja korpifilosofi on nähty moneen kertaan myös teatterinlavalla. Lähes jokaisella lieneekin jonkinlainen käsitys siitä, millainen Havukka-Ahon ajattelijan pitäisi olla.
- Lähtökohtaisesti siinä on jotakin sellaista, mikä hirvittää. Toisaalta se on myös hirveän inspiroivaa koettaa löytää toinen tapa kertoa tarinaa, pohtii Innamaa.
Ohjaaja haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei uusi tulkinta ole mitenkään vastakkainen edelliselle.
Oletko ottanut myöskin huomioon, että tämä ei ole pelkästään huvinäytelmä
- Kuvasto ja painotus vaihtuvat ja ikään kuin se teatterin kielioppi on erilaista. Mutta minun henkilökohtainen toiveeni on, että Huovisen maailma ja romaanin henki löytyy näytelmästä.
Ohjaaja ei halua pilata yllätyksellisyyttä eikä juurikaan paljasta, mitä uutta näytelmä tarjoaa.
- Olemme pyrkineet pitämään kiinni näyttämöllisen leikin ajatuksesta, Konstan lempeästä naurusta ja havainnoista, miten hän pystyy näkemään tärkeilijät naurettavina ja toisinpäin. Vähän sen kaltaista ajattelua olemme laskeuttaneet kaiken ylle.
Ei vain huvinäytelmä
Kajaanin kaupunginteatterin näytelmässä Konsta Pylkkäsen roolissa nähdään Esko Vatula, joka on aiemmin itsekin ohjannut Havukka-Ahon ajattelijan. Vatulalle myös kirjailija Veikko Huovinen on tuttu ja hänen mukaansa Huovinen oli hyvin kirjallinen ihminen.
On myös hirveän inspiroivaa koettaa löytää toinen tapa kertoa tarinaa
- Muistan lauseen jonka Veikko sanoi minulle: Kuule Esko, oletko ottanut myöskin huomioon, että tämä ei ole pelkästään huvinäytelmä, Vatula muistelee hymyillen.
Vatula on iloinen, että näyttämölle tuodaan kevyitä sävyjä unohtamatta sitä, että Havukka-Ahon ajattelijalla on paljon sanottavaa. Vatula myös uskoo, että Veikko Huovinen elää pitkän elämän kirjailijana.
- Hänen teoksiaan tullaan lukemaan jatkossakin. Minä uskon kirjaan ja lukemiseen.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
"Kasvoja en maalaa enkä riehu fanaattisesti ilman paitaa"
Superpesiksen pelit käynnistyvät tällä viikolla ja samalla starttaa myös pesäpallofanien vuoden kulta-aika. Todellisen pesäpallofanin kesälomareissutkin tuppaavat ihan sattumalta myötäilemään fanitettavan joukkueen kisapaikkakuntia.
Maakuntaradiosta löytyy kaikki
Aurinko helli kansaa Yleisradion toiminnan juhlapäivänä Kajaanin Raatihuoneen torilla. Lotto-arvonnan näkyminen televiossa jatkossakin puhuttaa myös Kainuussa.
Hankinta-asiamies yritysten avuksi
Harvoilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on riitävästi osaamista kilpailla julkisista hankinnoista. Kainuussa yritysten avuksi on valjastettu hankinta-asiamies.
Kuvagalleria: Yle Kainuu juhli Raatihuoneentorilla
Yleisradiotoimintaa on ollut Kainuussa 70 vuotta, ja merkkivuotta juhlittiin kainuulaisten kanssa Kajaanin Raatihuoneentorilla perjantaina. Torilla oli ohjelmaa ja sieltä tehtiin suoraa lähetystä klo 17 asti.
Yle neuvottelee vielä Lotosta
Yleisradio haluaa jatkaa yli 40 vuotta jatkunutta perinnettä ja säilyttää Lotto-arvonnan edes jossain muodossa kanavillaan. Neuvottelut ovat vasta alussa.
Kainuun uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Kainuu julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.
