HBO ja Netflix haastavat tv-kanavat uuteen kilpailuun
TV-mainostulojen osuus pienenee, kun käyttäjät oppivat HBO:n ja Netflixin tavoille, uskoo digitaalisen media-alan asiantuntija.
Draamasarjoja ja elokuvia netin kautta televisioon tarjoavat palvelut muuttavat Suomen tv-kenttää. Amerikkalaisen maksu-tv-kanavan HBO:n sarjat ovat pian tarjolla netissä kuukausimaksua vastaan suomeksi tekstitettynä, päivä Yhdysvaltojen ensi-illan jälkeen. Elokuvia netissä tarjoava Netflix on myös tulossa Suomeen tämän vuoden puolella.
Tv-yhtiöille tämä merkitsee uutta kilpailua. Alaa tuntevan konsultin mukaan muutos on iso.
- Ne tuovat tänne tv-kanavien elintilaan ekosysteemitason muutoksen. Aikasemmin markkinoille tulo on ollut kovan rahan liiketoimintaa. Nyt tullaan ihan toisesta kulmasta, ja se kyllä välttämättä haastaa kaikki markkinoilla toimivat tahot, kertoo Digital Media Finlandin konsultti Tommi Rissanen.
TV-mainonnan saama kakkupala pienenee
Muutos kiihdyttää myös tv-mainonnan markkinoiden murrosta. Kun elokuvat ja sarjat katsotaan käyttäjien itse päättämänä aikana tietokoneelta tai netti-tv:stä, TV-kanavien sarjojen vetovoima vähenee.Ei tämä tv-mainosmarkkinoihin vaikuta.
MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko ei kuitenkaan usko käyttäjien karkaavan mainosmarkkinoiden ääreltä.
- No ei tämä siihen tv-mainosmarkkinaan vaikuta. Tässä kilpaillaan enemmän siitä, miten kuluttajat tulevaisuudessa viihdesisältönsä hankkii. Mainosmarkkinoihin sanoisin, että tämä ei vaikuta, vakuuttaa Rotko.
- Enemmän ne mielestäni kilpailevat videovuokraamojen kanssa, lisää Rotko.
TV:n katselu ei olekaan vielä vähentynyt vaan pikemminkin kasvanut. Viiden vuoden päästä asiat ovat kuitenkin toisin, uskoo digitaalisen median konsultti Tommi Rissanen.
- Jos katotaan toista lähellä olevaa toimintaa, niin kyllähän sanomalehtiliikentoiminnan taso on laskenu aika merkittävästi juuri mainonnan puolella. Samoin kun broadcast-katselu tulee laskemaan tulevien vuosien aikana merkittävästi, niin kyllä tämä mainoskakkukin tulee laskemaan merkittävästi, ennustaa Rissanen Digital Media Finland -yhtiöstä.
Yhtiöt miettivät uusia palvelujaan uusiksi
HBO Nordicin ja Netflixin tapaiset, Suomen markkinoille uudet palvelut opettavat käyttäjät päättämään yhä enemmän milloin ja mitä tv-ohjelmia he katsovat. Toimintatapa pakottaa myös perinteiset tv-kanavat miettimään nettitarjontaansa.
- Asiakkaat, jotka tottuvat siihen, millä logiikalla nämä palveluja tarjoavat, eivät välttämättä ymmärräkään enää Areenan logiikkaa. Meidän täytyy muuttua ympäristön kanssa, kertoo Ylen verkkojulkaisujen päällikkö Mary Gestrin.Kanavien merkitys vähenee, koska aika vähän on ihmisiä, jotka fanittavat kanavaa eikä tv-sarjaa.
- Ja tämä muutos on nyt valtavan nopeaa. Se, mikä on todellisuutta nyt, ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa kahden vuoden päästä, lisää Gestrin.
Kanava-ajattelu voi myös mennä uusiksi.
- Kanavien merkitys vähenee. Aika vähän on ihmisiä, jotka fanittavat jotain kanavaa - pikemminkin sarjoja tai elokuvia tai jotain tiettyä genreä, sanoo konsultti Tommi Rissanen Digital Media Finlandista.
Televisio ei kuitenkaan olohuoneista häviä: sen sisältö saattaa tulevaisuudessa tulla vain kaapelin tai antennin sijasta netin kautta - joko vaikkapa HBO:n, Maikkarin Katsomon tai Ylen Areenan tarjoamana.
Tuoreimmat aiheesta: Media
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Älypuhelimien uudet sovellukset syrjäyttävät tekstiviestit
Etenkin nuoret tytöt ovat hullaantuneet älypuhelimeen ladattavaan WhatsApp-viestisovellukseen. Kymmenvuotiaalle saattaa parissa tunnissa tulla jopa 600 viestiä. Ilmaisen viestittelyn mahdollistava sovellus onkin syrjäyttänyt nuoremmilla lähes kaiken tekstiviestittelyn.
MTV vie tv-kanavansa nettiin
MTV3, Sub ja AVA tulevat tämän vuoden aikana katsottaviksi MTV:n Katsomoon.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.
Suomalainen sauna herättää huomiota Cannesissa
Cannesin keskiviikkona alkaneilla elokuvajuhlilla Suomen osaston saunateema on saanut huomiota ja kehuja. Kainuun ammattiopiston tekemät hirsipaneeliseinät ja lauteet kiehtovat visuaalisuudellaan. Kainuussa ja Oulussa kuvattu lyhytelokuva The North on myös herättänyt kiinnostusta.
Pohjoiskarjalainen puoluelehti haluaa savolaiset lukijoiksi
Sortavalassa vuonna 1906 perustettu Viikko Pohjois-Karjala on toiminut puolisen vuotta osuuskunnan voimin. Taloudellinen tilanne on haastava, ja pienessä demarilehdessä harmitellaankin puolueen tuen suuntaamista pää-äänenkannattajalle. Viikko Pohjois-Karjala suunnittelee Savon valloitusta.
Radion lähetystehoja on alennettu asennustöiden vuoksi
Anjalankosken radio- ja tv -asemalla tehdään antennin asennustöitä ja lähetystehot ovat normaalia alemmat. Näin vältetään työntekijöiden altistuminen sähkömagneettiselle säteilylle. Työt jatkuvat 7.6. saakka.
Jörn Donnerin Twitter-valetilin tutkinta lopetetaan
Jörn Donnerin nimissä tehtyä väärää Twitter-tiliä seurasi noin 2 000 ihmistä.
