Kotimaa |

Heijastimen laiminlyönti kymmenkertaistaa kuolemanriskin

Ilman heijastinta pimeässä jalan kulkevalla on jopa kymmenkertainen kuolemanriski verrattuna heijastinta käyttävään, kertoo liikkuva poliisi. Yli puolet jalankulkijan kuolemaan tai loukkaantumiseen johtavista liikenneonnettomuuksista sattuu vuoden pimeimpänä aikana loka - tammikuussa.

Koira talutushihnassa. Koiran yllä heijastinliivi.
Kuva: YLE

Liikennevahinkojen tutkijalautakunnan arvion mukaan heijastimen käyttö olisi pelastanut pimeällä kuolleista lähes puolet. Valtaosassa pimeällä tai hämärällä sattuneista onnettomuuksista jalankulkija on liikkunut ilman heijastinta.

Liikkuva poliisi kertoo, että kevyen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä kaksi kertaa suurempi kuin valoisalla.

Selvitysten mukaan vain vajaa kolmannes jalankulkijoista varustautuu asianmukaisella heijastimella. Esimerkiksi vanhemmat huolehtivat usein lastensa heijastimista, mutta laiminlyövät itse heijastimen käytön.

Vuosittain Suomessa kuolee keskimäärin kaikkiaan noin 50 jalankulkijaa ja loukkaantuu noin 600.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä