Kotimaa |

Heinäkuu oli poikkeuksellisen kuiva

Suomessa satoi vettä heinäkuun aikana poikkeuksellisen vähän. Järvien pinnat laskivat ja pohjaveden korkeudet alenivat. Poikkeuksen muodosti Pohjois-Lappi, jossa heinäkuu oli puolestaan erityisen runsassateinen.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan maan etelä- ja keskiosien sademäärä oli heinäkuussa vain alle 30 millimetriä. Suurin osa heinäkuun sateista saapui ukkoskuurojen muodossa. Itä-Suomessa satoi monin paikoin vain puolet kuukauden keskimääräisestä.

Pohjois-Lapissa satoi puolestaan kaksinkertaisesti tavanomaiseen heinäkuuhun nähden. Sadanta oli enimmillään 140 millimetriä.

Vähäsateisuuden ja lämpimien ilmojen aikaansaaman veden runsaan haihtumisen vuoksi järvien pinnat laskivat suuressa osassa maata. Runsassateisessa Pohjois-Lapissa järvien pinnat sen sijaan nousivat.

Suurimmassa osassa maata pohjaveden pinnankorkeudet laskivat heinäkuussa 5 - 25 senttimetriä alle keskimääräisen.

Heinäkuussa pintaveden lämpötilat olivat selvästi keskiarvoa korkeampia Lappia lukuun ottamatta. Huipussaan lämpötilat olivat heinäkuun puolivälissä, jolloin maan eteläosassa mitattiin yli 25 asteen lukemia. Kuun lopussa pintavesien lämpötilat olivat Suomessa 20 - 25 astetta, paitsi Lapissa (12 - 20 astetta).

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä