Kotimaa |

Heinäkuun alun sade-ennätykset menivät murskaksi

Isojoella on heinäkuun alussa satanut selvästi enemmän kuin millään yksittäisellä havaintoasemalla Suomessa 50 vuoteen. Sään odotetaan edelleen jatkuvan sateisena.

Sade piiskasi jalakulkijoita Helsingin Kampissa 7. heinäkuuta.
Sade piiskasi jalakulkijoita Helsingin Kampissa 7. heinäkuuta. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Heinäkuun alku on ollut maan keskiosissa erittäin sateinen. Eniten on satanut Satakunnan pohjoisosassa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa.

Yksittäisistä havaintoasemista sateisin on ollut Isojoki, jossa heinäkuun 11 ensimmäisen päivän aikana on satanut 206,5 millimetriä. Määrä on Suomen suurin 50 vuoteen.

Aiempi heinäkuun alun ennätys vastaavalta ajalta on Kerimäeltä vuodelta 1988, jolloin sademääräksi mitattiin 169,8 millimetriä.

Toiseksi eniten vettä tämän kuun alussa on tullut Karvialla, jossa on satanut yhdessätoista päivässä 168 millimetriä. Karvialla oli sunnuntaina 8. 7. myös suurin vuorokautinen sademäärä. Vettä satoi 96 millimetriä.

Maan eteläosassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Lapissa heinäkuun sateet ovat jääneet vähäisiksi, yleisesti alle 10 millimetrin.

Sääennusteiden mukaan sadekuuroja tulee yhä lähipäivinä ja ajoittain Suomeen kulkeutuu myös yhtenäisempiä sateita ja ukkosta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä