Heinola ei löydä lintutarhaan matkailuyrittäjää
Kaupunki on käynyt viime vuodesta alkaen tuloksetta neuvotteluja yrittäjävetoisesta matkailutoiminnasta lintutarhan yhteyteen.
Heinolan lintutarhaan saapuvat kesävieraat pääsevät vastaamaan uteliaan harmaapapukaija Pakon ajankohtaisiin kysymyksiin.
- Onko hyvää? Mitä kuuluu?
Tarhan oma tulevaisuus on kuitenkin jälleen kerran kysymysmerkki. Pitkään jatkuneet neuvottelut matkailuyrittäjäkumppanin löytämiseksi eivät ole tuottaneet tulosta.
Lintutarhanhoitaja Olli Vuori huomauttaa, että lintuhoitolan muuttaminen liiketoiminnaksi on vaikeaa.
- Ydinasia on se, että tämä perustyö eli loukkaantuneiden lintujen hoito ei ole bisnestä, toteaa mies suoraan.
Rapistuneeksi päässseen lintutarhan kehittäjäksi on etsitty yli vuoden ajan yrityskumppania yli sadan ehdokkaan joukosta. Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Ahonen ei usko, että yrittäjää nyt löytyy.
- No kyllä pidän sitä tällä hetkellä todennäköisempänä, ettei löydy. Aika on taloudellisestikin epävarma, ja se rajoittaa tätä, Ahonen huomauttaa.
Pääsymaksulle ei
Lintutarhalla on kuitenkin vahvat edellytykset jatkaa, uskoo lintutarhanhoitaja Olli Vuori.
- Me olemme kaupungin suosituin matkailukohde ja perinteet ovat pitkät.
- Tarhan vuosibudjetti on 250 000 euroa. Antaa mille kaupungille tai kunnalle 250 000 euroa ja pitäisi tehdä matkailukohde, olisi se aika vaikea rasti. Meillä tällainen erikoisuus on kuitenkin olemassa. Heinolan kannattaa pitää kiinni tästä kynsin hampain.
Heinolalle tärkeää matkailukohdetta pyritäänkin nyt pitämään yllä kaupungin omana toimintana. Vuosittaisesta budjetista vastaa pääosin Heinolan kaupunki. Viime vuosina ympäristöministeriöltä on saatu 50 000 euroa lintuhoitolan kuluihin.
Rakennukset ja ympäristö kaipaisivat ripeää kunnostusta. Pääsymaksu ei kuitenkaan ylläpitäjienkään mielestä olisi hyvä ratkaisu, sillä se jättäisi monet portin ulkopuolelle.
Myös lintuja katsomaan tullut lahtelainen perheenäiti on samaa mieltä.
- Tietysti riippuu, minkä verran maksu olisi, mutta kyllä sitä harkitsisi eri tavalla, Meeria Lehtinen pohtii.
Tämän kesän vilkkaimmat viikot ovat Heinolan lintutarhalla vielä edessä. Heinäkuussa käy kolmannes koko vuoden sadasta tuhannesta vieraasta.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Sadat koululaiset jollan kyytiin Lahdessa
Lahdessa innostetaan koululaisia purjehduksen ja veneilyn pariin. Nelipäiväisessä tapahtumassa sadat koululaiset pääsevät tutustumaan muun muassa jollapurjehdukseen ohjaajien opastuksella.
Kuriton käytös Aleksanterinkadulla kyllästyttää - sakkottaminen alkaa
Torityömaan käynnistyttyä Aleksanterinkadulla ajaminen on ollut yksityisautoilta kielletty. Osa autoilijoista ei kuitenkaan noudata kieltoja.
Lahden Konserttitalo vetää voiton
Malski-hankkeen kallistuminen on tekemässä tyhjäksi konservatorion unelmat uudesta rakennuksesta.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
Työttömyys kasvoi selvästi vuoden takaisesta
Päijät-Hämeessä oli huhtikuun lopussa työttömiä yli 1400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysaste on 13,2 prosenttia.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Näkökulma: Elämässä rämmitään etukenossa
Ihminen vallan hulluuntuu, jossei sillä ole jotain, mitä odottaa. Jotain pientä, kuten lounastauko ja jotain suurta, kuten kesäloma. Toimittaja Meeri Niinistö miettii kolumnissaan, miten mukavaa ja kamalaa elämä on.
Padasjoki ei innostunut kuntaliitosselvityksestä
Yhteinen liitosselvitys Lahden ja Nastolan kanssa saa puolestaan kannatusta Kärkölässä ja Iitissä. Varsinainen selvitysmiehen vetämä liitosselvitys voisi näin ollen käynnistyä syksyllä.
