Lahti |

Heinolassa jyrättäneen myös ensi kesänä

Sunnuntaina pidetty tapahtuma veti paikalle yli 2000 ihmistä. Tapahtumaa aiotaan viedä puistokonserttimaiseen suuntaan.

Jukka Poika.
Jukka Poika piti menon letkeänä sunnuntaina Heinolassa. Kuva: Yle

Heinolassa Jyrää -ilmaiskonsertti pidettänee myös ensi kesänä. Tapahtuman järjestäjä Veli-Matti Mykrä kertoo, että tapahtuma aiotaan pitää alkoholittomana myös tulevaisuudessa. Mykrän mukaan anniskelun pois jättäminen toi lisää tilaa alueille.

- Valinta oli onnistunut. Tilaa vapautui hyvin esimerkiksi lapsiperheille, Mykrä toteaa.

Jyrää-tapahtumaa viedään jatkossa puistokonserttimaiseen suuntaan ja esiintyjien valintoihin kiinnitetään jatkossa enemmän huomioita. Mykrä mukaan kustannukset nousevat, mutta tapahtuma pystytään järjestämään.

- Toivoa on ja suunta on oikea. Musiikin suhteen pyritään pitämään samanlainen letkeä meno kuin sunnuntaina, Mykrä sanoo.

Jyräässä esiintyi Jukka Poika, Erin sekä heinolalainen Tupakan Ystävät -yhtye. Sunnuntaina järjestetty konsertti veti Heinolan kesäteatterille noin 2500 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä