Talous

Heiskanen: Riskit kasvavat apua myöntäville maille

Pankkien valvontaviranomaisella on merkitystä, "mutta riskejä tulee olemaan".

Jos useat euromaat päätyvät vaatimaan vakuuksia Espanjan pankkien tukemisesta, kertoo se siitä, että vääntö Brysselin viimeöisessä kokouksessa oli tiukkaa, arvioi OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen.

Aamuyöhön kestäneessä kokouksessa euromaiden johtajat sopivat, että pysyvä kriisirahasto voi pääomittaa pankkeja suoraan ja ostaa kriisimaiden valtionlainoja.

- Riskit kasvavat apua myöntäville maille, Heiskanen arvioi Ylen Ajantasan haastattelussa.

Brysselissä otettiin myös askel kohti pankkiunionia, kun päätettiin perustaa pankkeja valvova viranomainen.

- Kyllä sillä (viranomaisella) varmasti on merkitystä, mutta riskejä tulee olemaan. Ylikansallinenkaan elin ei pysty riskejä ehkäisemään. Ei voi ajatella, että viranomainen on kaikkivoipainen, joka poistaa riskit, Heiskanen sanoi.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä