Helle lämmitti vihdoin järvivedet
Pari kunnon hellepäivää riitti lämmittämään hämäläisjärvien veden lämmön. Viikonloppuna lämpötilat nousivat jopa useita asteita. Paikoin vuodenajan keskilämpötilat ylittyivät.
Hämeen järvivedet ovat muutaman asteen lämpimämpiä kuin viikko sitten. Viime viikonlopun hellepäivät nostivat järvivesiä ja erityisesti pintavesiä useita asteita ylöspäin.
Havaintojen mukaan uimavedet ovat monin paikoin jopa pari astetta keskiarvoa lämpimämpiä.
Esimerkiksi Hartolassa Jääsjärvi on 2,5 astetta lämpimämpää kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta.
Suomen ympäristökeskuksen keräämien havaintojen mukaan Lammin Pääjärven lämpötila nousi helteiden ansiosta eilen jopa 22 asteeseen.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Nordean Lopen konttori suljetaan
Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.
Kymmeniä ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa työttömyys
Lähes 50 ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa lähivuosina työttömyys Kanta-Hämeessä. Opetusministeriö leikkaa maakunnan ammatillisesta koulutuksesta 435 aloituspaikkaa vuoteen 2016 mennessä.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
Keskustele: Ruokaturvallisuus puhuttaa - isoveli valvoo ostoksiasi - huolestuttaako?
Pakastekasvisten sisältämät rikkakasvin siemenkodat ovat vieneet ihmisiä sairaalahoitoon. Kauppaliike pystyy selvittämään, ketkä ovat ostaneet tätä tuotetta. Kumpi asia sinua huolestuttaa enemmän?
