Tampere |

Helle vie yöunet, mutta vieköön

Hyrrätuuletin, läpiveto, liesituuletin tai peitto jaloissa: konsteja on monia, jotta kesäöinäkin saisi edes vähän nukuttua. Jos eivät konstit auta, onneksi kesällä pärjää vähilläkin yöunilla. Kesähelle on kuitenkin sen verran harvinaista herkkua, että harva viitsii valittaa lämpimistä öistä.

Nainen lepää sohvalla pöytätuulettimen edessä
Kuva: YLE

- En saa nukuttua öisin, kuumuus haittaa, toteaa Laura Jännes.

Hänen noin yksivuotiaat kaksoset taas nukkuvat kuumuudesta huolimatta hyvin. Jännes kertoo, että heillä makuuhuoneen ikkunat pidetään auki, mutta muita keinoja huoneen viilentämiseen ei ole.

Sinikka Lehtonen puolestaan ei menetä helteessä yöuniaan.

- Päivisin pidetään verhoja kiinni ja liesituuletinta päällä, ja se auttaa. Ennemminkin valoisuus vaivaa öisin. Mutta sitten laitetaan pimennysverhot.

Koko perheellä kuuma

Kuumuus vaivaa Liisa Hietala-Suomisen perheessä.

- Aamuaurinko paistaa makuuhuoneeseen, joten siellä on sekä valoisaa että kuuma. Mutta usein nautimme valosta, joten emme ole laittaneet pimennysverhoja.

Yhdeksänvuotiaalla Iina Suomisella on monia konsteja lämpimien öiden varalle.

- Pidän ovea auki, ja jos sekään ei auta, pidän peittoa jaloissa. Saisi olla kyllä vähän viileämpi.

Kai Suominen ei kuitenkaan anna helteen häiritä.

- Ei pidä valittaa näillä leveysasteilla, kun on muutama viikko lämmintä. Onneksi kesällä pärjää vähemmillä yöunilla.

Lapset nukkuvat helteelläkin hyvin

Päiväkodissa keskipäivän kuumuudesta on vain vähän haittaa lasten päiväuniin, kertoo Eeva Näkki Jussinkylän päiväkodista.

- Lapset nukkuvat yhtä pitkät päiväunet kuin talvellakin. Toki helteellä lapset väsyvät helpommin ja hikoilevat enemmän.

Myös päiväkodissa pidetään ikkunoita auki, tuuletinta päällä ja annetaan lapsille ohuet peitot. Viilentäminen voi aiheuttaa nuhaa ja yskää, joten lapset saattavat tuhista päiväunillaan.

Silti lapset eivät valita helteestä vaan korkeintaan janosta. Päiväkodin pihalla pidetään vesikanistereita, ja lapsia juotetaan usein.

- Ennemminkin henkilökunta täällä valittaa kuumuudesta, nauraa Näkki.

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Nauti siinä sitten kun olo on huono

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mistä juontaa juurensa tuo uutisessakin totuutena esitetty uskomus, että "kesällä pärjää vähilläkin yöunilla"? Joillakuilla on sellainen kokemus, mutta minä tarvitsen ympäri vuoden täsmälleen saman verran unta voidakseni hyvin. Pärjäämiseen ei toki tarvita montakaan tuntia, mutta virkeys ja iloinen mieli edellyttä(isi)vät vähintään 8 tuntia kesät talvet.

Moni kärsii näissä lämpötiloissa ja odottaa että pahin kuumuus hellittäisi, mutta joka mediumi heristää sormea viilennysvinkkien päätteeksi, että nyt pitää sitten nauttia kun Suomessa on lämmin! Ei saa valittaa! Kyllä, nautin sunnattomasti valoisista öistä ja toistaiseksi myös vihreydestä, mutta suren sitä, että en yksinkertaisesti kykene tekemään mieluisia asioita joihin lomalla olisi aikaa ja että herään joka aamu pää valmiiksi kipeänä.

Kiitos Veke-Sudelle vinkistä, kokeilen heti!


miiiin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Markiisi on todella edullinen ja hyvä ratkaisu. Huoneen lämpötila saattaa laskea jopa pari astetta, mikäli on suuret lasi-alat. Lasi on nimittäin aikamoinen lämpövaraaja kun siihen paistaa aurinko lähes koko päivän. Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia yö-unien kanssa.


Helli helle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Saan näköjään olla onnellinen kun ei ole mittään häikkää, ikkunat on kyllä kaikki auki ja nukun kuin tukki, mitään peittoja ei itietenkää vain pussilakana, ylös ja aamukahvit klo 06.00 kuten aina, nukkumaan n. 23.30-00.30. Kerrankin asia josta en valita.


Reuman valvottama

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joudun käyttämään nukahtamislääkettä - mutta vain puolikkaan pienestä

minipilleristä- kun pääsee unen päästä alkuun ilta-yöllä niin aamupuolella

yötä läpitalon tuuletus ja huippuimurin täysillä käyttö auttaa nukkumaan.

Kärsin talvellakin pahojen särkyjen aiheuttamasta valvomisesta, joten täytyy

saada edes joidenkin tuntien ajan öisin rentouttavaa unta. Muuten menee

päivisin "pinna" eli alan riidellä ja rähjätä rakkaan aviosiippani kanssa ihan ilman aihetta.


Outi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ideoijilla näyttää suurimmakseen olevan omat talot - mihinkähän vuokrakerrostalossakin markiiseja ja pyykkinaruja asentelisi ;-)

Mutta tuota suihkepulloa minäkin suosittelen - minä vaan en käytä peittona edes lakanaa, joten suihkuttelen suoraan iholle. Kyllä se auttaa jonkun verran. Nyt en tiedä, kun en ole ennen asunut asunnossa, jossa on yölläkin yli 30 astetta lämmintä kuten nyt...


toimii

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kannattaa kokeilla nukkumista froteisten saunapyyhkeiden tms. päällä. Karheaa pintaa ihoa vasten eikä ihoon liimaantuvaa puuvillaa tms.


Veke-Susi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Veden haihtuminen sitoo paljon lämpöä. Siis pyykkinaruja huoneisiin ja niille kasteltuja lakanoita kuivumaan ja puhallin kierrättämään ilmaa. Viilenee.

Sen verran ilman vaihtoa että haihtunut kosteus pääsee poistumaan.



Maallikko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sumupullolla kostutettu lakana peitoksi ja kummallekin siipalle sumupullo yöpöydälle. Kun kosteus on haihtunut, siitä kohtuudella suihkutellaan pullosta lisää kosteutta. Jo on viileää sen aikaa kun peittolakana kuivuu. Saa ainakin nukuttua pätkittäin.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä