Kotimaa |

Helsingin Roihupellossa ammuskeltiin - kaksi miestä loukkaantui

Kaksi miestä on loukkaantunut kahdessa ampumavälikohtauksessa Helsingin Roihupellossa. Poliisin mukaan ammuskelut sattuivat varhain lauantaiaamulla ja olivat todennäköisesti erillisiä. Loukkaantuneiden vammat ovat alaraajoissa, eikä kumpikaan ole hengenvaarassa.

Poliisin eristysnauhaa rakennuksen ovessa.
Kolmea miestä ammuttiin Helsingin Roihupellossa sijaitsevalla kerhotilalla huhtikuussa. Kuva: Yle

Välikohtaukset saivat alkunsa Pulttitiellä sijaitsevassa rakennuksessa. Poliisin mukaan talossa on niin kutsuttujen skinheadien kerhotila. Ensimmäinen ammuskelu tapahtui kerhotilassa ja toinen sen välittömässä läheisyydessä.

- Tämänhetkisen tiedon perusteella näyttää siltä, että ammuskelut olisivat olleet erillisiä yksittäisten ihmisten välienselvittelyjä, ei jengien yhteenottoja, sanoo ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista.

Poliisi on ottanut ammuskelujen takia kiinni kaikkiaan 16 ihmistä, joiden osallisuutta ammuskeluun selvitetään. Poliisi tutkii myös, onko järjestäytyneellä rikollisuudella osaa tapahtumissa. Hakolan mukaan ainakin osalla pidätetyistä on United Brotherhood -taustaa.

United Brotherhood on suomalainen rikollisjärjestö, jonka perustivat M.O.R.E., Rogues Gallery ja Natural Born Killers vuonna 2010. Järjestöllä on arviolta 60 - 70 jäsentä. Aikaisemmin rikollisjärjestö on yhdistetty muun muassa raiskauksiin ja kahteen paloittelusurmaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä