Helsingin Kaupunginteatterin Viulunsoittaja soi varman päälle
Kaupunginteatterin suurmusikaali, Viulunsoittaja katolla kipuaa vauhdilla teatterin myydyimpien esitysten joukkoon. Pari viikkoa ennen ensi-iltaa lippuja on mennyt lähes 35 000. Musikaaliyleisö arvostaa perinteistä tulkintaa ja sellaisen se myös saa.
Tutut laulut, tuttu tarina, tutut näyttelijät - niistä on komeat lipputulot ja yleisön kiintymys tehty. Maailman esitetyimpiin kuuluva musikaali Viulunsoittaja katolla on aina ollut erityisen rakastettu Suomessa.
Ruotsalaisohjaaja Hans Berndtsson arvelee, että suomalaiset löytävät tarinasta yhtymäkohtia omaan historiaansa; rutiköyhän kylän väki jää vainon jalkoihin, vieras valta painaa päälle ja ajat ajavat perinteitä ahtaalle. Tunnistettavia ovat myös tarinan hirtehinen huumori ja yhteisöllisyys.
- Viulunsoittaja on niin inhimillinen, hauska ja dramaattinen. Sen tapahtumat ovat myös tapahtuneet todellisuudessa, se kuvastaa maailmaa, joka on monille tuttu.
Pääosan, eli maitokauppias Tevjen roolin esittävä Esko Roine uskoo, että Viulunsoittajasta on tehnyt ikisuosikin sen helposti mieleenpainuva ja rakastettu musiikki.
Tarinan asiat ovat tapahtuneet todellisuudessa, se kuvastaa maailmaa, joka on monille tuttu.
- Ilmeisesti musiikki on sellainen elementti, joka on kuulemma eläimillekin sellainen että esimerkiksi lehmät lypsävät paremmin, kun niille soittaa tangoja.
Roineen mielestä Viulunsoittajan taika piilee myös tarinan ajankohtaisuudessa. 1900-luvun alun Anatevkan kylän juutalaisvainoille on vastineensa päivänpolitiikassa.
- Jos ajattelee erilaisten vähemmistöjen kohtelua tai vaikkapa Syyrian tilannetta, niin kyse on yleensä paitsi vallasta niin myös uskonnosta.
Viulunsoittaja on tehnyt teatterihistoriaa
Viulunsoittaja sai Suomen ensiesityksensä Helsingin Kaupunginteatterissa 45 vuotta sitten. Silloin se keräsi Suomen toistaiseksi suurimman katsojaluvun, 320 000.
Tuolloisiin lukuihin tuskin nyt päästään, epäilee Esko Roine. Roine oli mukana 60-luvun tuotannossa teatterikoululaisena avustajana.
- Sellainen menestys ei ole mahdollinen nykyisin. Minulla on perspektiiviä sanoa, että ei tarvitse pelätä, että nyt täytyisi vetää sama 500 esityksen savotta. Olen tässä 50 hengen porukassa ainoa, joka silloin oli mukana.
Sitä vaan jatkaa niin kauan kun pää senkin verran pelaa, että muistaa hiukan, mihin nurkkaan pitää milloinkin kävellä.
Jos suosio kuitenkin on suurta, ei työ hirvitä virallisesti eläkkeelle jäänyttä Roinetta.
- Ei tämä ole sinänsä työtä, vaan elämäntapa. Sitä vaan jatkaa niin kauan kun pää senkin verran pelaa, että oppii tekstit ja muistaa hiukan, mihin nurkkaan pitää milloinkin kävellä.
Tulkintaa ei saa liikaa sohia
Eniten lippukassalla ovat aiheuttaneet kuhinaa muitakin kulttuuripalveluita pystyssä pitävät keski-ikäiset naiset. Myös ryhmille on myyty poikkeuksellisen paljon näytöksiä.
Kun yleisö on perinteistä, ei toteutustakaan sovi liikaa modernisoida. Vuosien teatterinjohtajakokemuksella Esko Roine tuntee hyvin musikaalien mahdollisuudet ja riskit. Kun menestys osuu kohdalle, on talous turvattu. Toisinkin voi käydä, jos ohjelmisto ei osu nappiin.
- Tampereella kyllä Vuonna 85 on vetänyt hyvin, mutta siihenhän ihmiset tulevat vähän niin kuin konserttiin, mikä kertoo juuri laulujen tärkeydestä. Musikaali on aina riskibisnestä; valmistuskulut ovat suuret ja esittäminenkin yleensä kallista. Siinä ei saisi epäonnistua.
Viulunsoittajaakin on ruuvattu tuoreemmaksi hyvin varoen, lähinnä muuttamalla repliikkejä puhekielisemmiksi. Ohjaaja Hans Berndtsson ei näe suurin mullistuksiin mitään syytä - miksi käydä ehjää rikkomaan.
- Teoksen tuttuun tulkintaan ei pidä kajota liikaa, se elää omaa elämäänsä. Me yritämme tehdä sen sitten hieman raikkaammin ja hieman vähemmän pölyisesti. Mutta mitään itse näytelmästä ei ole muutettu.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Sauna paloi Tuusulassa
Rivitalon sauna tuhoutui täysin tulipalossa, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Vesi poikki Vantaalla
Perjantaina vesi katkesi Rekolantiellä ja lauantaina Laurintiellä. Korjaustyöt ovat meneillään. Lisäksi yksi putki vuotaa Kytötiellä, Laurantien ja Lehmipolun kohdalla.
Merituulipuiston kohtalo ympäristöministeriön käsissä
Inkoon ja Raaseporin merituulivoimaloiden rakentaminen on päätynyt ympäristöministeriön käsittelyyn. Vuosia alueelle haviteltu kymmenien voimaloiden kokonaisuus ei ole herättänyt innostusta kunnissa. Tuulivoimayritys vaatii nyt ministeriöltä pakkotoimia hankkeen toteuttamiseksi.
Veolian bussinkuljettajien työnseisaus jatkuu viikonloppuna
Tiistaina työpaikoiltaan ulosmarssineet Vantaan varikon kuljettajat ovat tyytymättömiä uuteen työvuorokiertoon. Asiasta on yritetty neuvotella koko viikon, mutta sopua ei ole saatu aikaan.
Erilaisessa mielenosoituksessa kiitetään maita hyvistä asioista
Hyvänmielenosoituksessa kierretään suurlähetystöissä kiittämässä hyvistä keksinnöistä. Tapahtuma keräsi viime vuonna paikalle yli 300 ihmistä.
Yhdeksäs Ravintolapäivä houkuttelee herkkujen ystäviä
Tänään lauantaina järjestettävään Ravintolapäivään on ilmoittautunut jo yli 1 500 erilaista pop-up-ravintolaa eri puolilla maailmaa.
Jakomäentiellä asuntopalo - liekit löivät parvekkeelta
Pelastuslaitos on sammuttanut tulen asunnon parvekkeelta. Tuli levisi parvekkeen kattorakenteisiin ja levitti savua sisälle asuntoon, mutta henkilövahinkoja ei tapahtunut.
Tahko avasi kauden voitokkaasti tuomarivirheestä huolimatta
Toisen jakson tuomarivirhe oli pilata Hyvinkään Tahkon sarja-avauksen uudistetussa Pihkalassa.
