Helsinki |

Helsingin keskustan karuus kismittää arkkitehtejä

Helsingin keskustan suunnittelu kuumentaa jälleen tunteita. Osa arkkitehdeistä arvostelee kaupungin suunnittelua vanhanaikaiseksi ja riskittömäksi. Kaupunkisuunnittelusta vastaavat eivät arvostelua purematta niele.

Sisustusarkkitehti Vertti Kivi on suivaantunut. Helsingin keskusta on hänen ja monen muunkin arkkitehdin mielestä tylsä ja ankea, uuden suunnittelu hidasta ja kankeaa. Myös keskeneräisiä paikkoja löytyy keskustasta Kiven mukaan turhan paljon.

– Esimerkiksi tässä City-käytävässä on ollut lattia keskeneräinen jo vuosikymmeniä. Itse olen kulkenut tästä läpi vuodesta -87 lähtien ja tämä katu on ollut samassa kunnossa siitä lähtien, Kivi tuhahtaa.

– Jos meillä on tämmöisiäkin tiloja kuin tässä, niin nämähän melkein johtaa väkivaltaan ja entistä pahempaan tilojen turmelemiseen. Tutkimusten mukaan mitä kivempia ympäristöjä on sitä enemmän ihmiset kunnioittaa niitä.

Ikuiset kompromissit eivät myöskään kaupunkia kaunista. Kaupunkisuunnittelussa on jämähdetty monen arkkitehdin mielestä menneisyyteen ja rakennusliikkeet ovat kaapanneet vallan.

– Näitähän ei tehdä kilpailujen perusteella vaan paremminkin tarjouskilpailujen perusteella eli bisneksen ehdoilla. Ja kun tehdään bisneksen ehdoilla niin välttämättä paras tai luovin suunnittelija ei voita sitä ja sitten siitä tulee suorittamista eli onko kaikki viranomaissäädökset täytetty.

Kaupunkisuunnittelu kiistää kauheudet

Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan kaupunkikuva ei aivan niin synkkä ole kuin Kivi antaa ymmärtää. Paljon on tehty ja tehdään, mutta muutos vaatii kärsivällisyyttä. Virastosta muistutetaan että moni uusi asia on jäänyt myös arkkitehtien omiin hampaisiin, viimeisimpänä Katajanokan design-hotelli. Suunnittelun puutteestakaan ei voida moittia, sanoo kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Tuomas Rajajärvi.

– Helsinki jos joku käyttää huippuasiantuntijoita, niin ulkomaalaisia ja suomalaisiakin. Ja suomalaisista arkkitehdeistä voidaan sanoa, että se on oma lajinsa ja on aika pieni joukko toimistoja jotka ymmärtävät mistä kaupunkisuunnittelussa on kysymys.

Rajajärvi myös muistuttaa, että Helsingissä liikutaan valmiissa kaupunkirakenteessa, jolloin myös historia on huomioitava suunnittelussa. Etenkin Mannerheimintien ja kaupungintalon väliset korttelit ovat vaikeita.

Tunnetta järjen tilalle

Viimeisin Helsingin keskustassa tehty suuri muutos on Keskuskadun muuttaminen kävelykaduksi Stockmannin tavaratalon kohdalla. Uutta kadunpätkää katsellessaan arkkitehti Kivi ei voi muuta kuin huokaista jälleen.

– Tämäkin on aika tylsä. Esimerkiksi valaistussuunnittelu on unohdettu kokonaan. Vaikka tämä on kesken vielä, ei se hurraahuutoja herätä.

Kivi kaipaakin suunnitteluun nykyistä enemmän tunnetta järjen sijaan.

– Suomessa on tavallaan tehty aina järjellä ja nyt meidän pitäisi siirtyä tunteeseen. Järjessä olemme varmasti ihan huipulla, mutta tunteessa ollaan siellä ihan ensimmäisen askeleen osastolla.

Lähteet:
YLE Helsinki/ Marika Ahonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä