Helsingin muotoilupääkaupunkihanke saa kiitosta ammattilaisilta
Helsingin ja hollantilaisen Eindhovenin kaupungin välinen kisa maailman design-pääkaupungin tittelistä on siirtynyt loppusuoralle. Vuoden 2012 muotoilupääkaupunkia etsivän tuomariston edustajat pitävät Helsingin vahvuuksina vahvaa muotoilun perinnettä ja kehittynyttä teollisuutta.
World Design Capital 2012 -projektin kahden hengen arviointiryhmä vieraili maanantaina ja tiistaina tutustumassa Helsinkiin. Toinen vierailijoista on hankkeen isä, professori Peter Zec, joka tunnetaan muun muassa Who is Who in Design -kirjan julkaisijana.
Zecin mukaan Helsinki pystyy kilpailemaan design-pääkaupungin paikasta vankan perinteen takia.
- Tämä on Alvar Aallon ja monien muiden merkittävien muotoilijoiden kaupunki. Vahvat brändit, kuten Iittala, tunnetaan Helsingin ulkopuolellakin, Zec sanoo.
Helsinki pystyy hänen mukaansa yhdistämään muotoilua koskevaa perinteistä ajattelua erittäin kehittyneeseen moderniin ajatteluun.
Aalto-yliopisto saa kehuja
Maanantain ja tiistain aikana vierailijat kiirehdittiin tapaamaan muotoilun, teollisuuden ja politiikan silmäätekeviä. Nähtävääkin riitti, sillä Helsinki hakee design-pääkaupungin paikkaa yhteistyössä Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden kanssa.
Vierailukohteina oli muun muassa innovaatioympäristöksi pyrkivä T3-alue Espoossa sekä Helsingin Kalasatama ja Arabianranta. Zec kertoi olevansa erityisen vaikuttunut Aalto-yliopistoa koskevista suunnitelmista Helsingissä.
- Olimme vaikuttuneita siitä, miten vahvasti koulutus on otettu mukaan muotoiluun. Mielestäni muotoilun koulutuksen ohjelma on ainutlaatuinen, kuten ovat myös suunnitelmat yhdistää muotoilun koulutus yliopistotasoiseen koulutukseen, hän sanoo.
Muotoilupääkaupunkia havittelevat kaupungit ymmärtävät sanan muotoilu laajasti. Sekä Helsinki että Eindhoven painottavat hakemuksissaan muotoilun mahdollisuuksia parantaa ihmisten elämänlaatua.
Helsingissä tällaista visiota on toteutettu muun muassa Arabianrannan Loppukiri-hankkeessa, jossa ikäihmiset pääsivät itse vaikuttamaan oman asuinympäristönsä ja talonsa suunnitteluun.
Eindhovenissa puolestaan on pyritty ehkäisemään sosiaalisia ongelmia muotoilun keinoin. Muotoilijat ovat muun muassa suunnitelleet huumeriippuvaisille prostituoiduille elinympäristöjä, jotka parantavat heidän mahdollisuuksiaan saada jälleen kiinni elämästä.
Philips vastaan Nokia
Maailman muotoilupääkaupungin paikasta kisaavilla kaupungeilla on molemmilla takanaan iso yritys. Helsinki valmistautuu hankkeeseen Nokian kanssa, Eindhoven puolestaan tunnetaan elektroniikkajätti Philipsin kotikaupunkina.
Zecin mukaan etenkin it-alalla toimivat yritykset joutuvat tätä nykyä ottamaan designin tosissaan, koska kuluttajat haluavat tuotteiltaan enemmän.
Vain 200 000 asukkaan Eindhovenilla on takanaan jo olemassa oleva huippuyliopisto, Dutch Design Week -tapahtuma sekä kaupunkia hyödyntävä Philips.
- Eindhoven on vähän kuin Philipsin laboratorio, jossa voi kokeilla miten uudet jutut toimivat. Uskon, että ihmiset pitävät siitä, Zec sanoo.
Kamppailu muotoilupääkaupungin paikasta on siis kova. Joka tapauksessa jo pääseminen kahden parhaan joukkoon on tehnyt hyvää Helsingille muotoilukaupunkina, sillä kaupunginvaltuusto on hyväksynyt designin yhdeksi lähitulevaisuuden strategiansa osista.
Maailman design-pääkaupunki 2012 julkistetaan marraskuussa Singaporessa.
Ensimmäisenä muotoilupääkaupunki oli Italian Torino viime vuonna. Ensi vuonna joka toinen vuosi jaettavaa titteliä pitää hallussaan Etelä-Korean pääkaupunki Soul.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.