Helsingin Rautatientorin metroasema jopa kuukausia suljettuna
Helsingin Rautatientorin metroasema saattaa pysyä poissa käytöstä jopa kuukausia sunnuntaisen laajan vesivuodon vuoksi. Metroasemalle on vuotanut tuhansia kuutioita vettä ja vuoto on aiheuttanut miljoonavahingot. Iltakymmenen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa kerrotiin, että vuotokohta löytyi aseman kulmalta ja vedenvuoto oli saatu loppumaan.
Putkirikko löytyi samasta paikkaa, missä pelastuslaitos teki kaivaustöitä aiemmin illalla. Helsingin Veden mukaan runkovesiputkesta oli irronnut kulmapala, minkä vuoksi vesi pääsi vuotamaan metroasemalle ja asematunneliin.
Päivystävän palomestarin mukaan vaurio on paikallistettu, eikä lisävuotokohtia enää etsitä. Veden pumppaaminen jatkuu kuitenkin pitkälle yön yli, sillä kuilussa on paikoin jopa 20 metriä vettä. Eniten vettä on kasaantunut notkelmaan Rautatientorin metroaseman ja Kaisaniemen aseman välille. Vesi yritetään saada pumpattua Kaisaniemen aseman ohi Hakaniemen suuntaan sadevesiviemäreihin.
Putkirikon vuoksi lähialueen vedenjakelua oli keskeytyksissä illalla. Myöhään illalla vedenjakelua päästiin jo osin palauttamaan. Vesi oli hieman ennen puoltayötä poikki ainakin World Trade Centeristä ja Makkaratalosta sekä Seurahuoneelta.
Vahingot miljoonaluokkaa
Iltapäivällä hieman ennen kello 16:ta havaitun vesivuodon vahingot ovat miljoonaluokkaa. Vettä on tulvinut tuhansia kuutioita metroasemalle, laituritasolle, Asematunneliin ja liikekiinteistöihin. Valtaisan vedenpaineen johdosta seiniä on sortunut ja vesimassat ovat rikkoneet hissejä ja liukoportaita.
Voi kestää jopa kuukausia ennen kuin Rautatientorin metroasema jälleen avataan. Vuodon korjaamisen jälkeen vuorossa on vahinkojen arviointi ja korjaus. On esimerkiksi varmistettava, onko ratapenkalle aiheutunut vaurioita. Viestintäpäällikkö Leena Rantanen-Saari HKL:stä sanoo, että erityisesti aikaa vie hissien ja liukuportaiden korjaus ja sen varmistaminen, että ne ovat turvallisia. Myös tilojen kuivaus vie aikansa.
Vesivuodosta ei ole aiheutunut viranomaisten mukaan henkilövahinkoja, mutta tilanne olisi voinut olla vaarallinen.
Neljä metroasemaa suljettuna
Sunnuntaina metro ei liikennöinyt Hakaniemen ja Ruoholahden välillä. Metrojunat Itäkeskuksen suunnasta kääntyivät jo Sörnäisissa. Hakaniemen ja Ruoholahden välillä ei olllut liikennettä. Vuorovälit olivat epäsäännölliset ja poikkeusliikenne jatkui koko loppuillan.
HKL arvioi iltamyöhäisellä, että se saisi metroliikenteen toimimaan aamuksi idästä Kaisanimeen saakka. Sieltä järjestetään täydennysliikennettä busseilla. Bussilinja 65X kulkee Sörnäisistä Ruoholahteen ja raitiovaunulinja 6:lla on lisävuoroja.
HKL kehottaa ihmisiä varaamaan aikaa työmatkaan ja miettimään myös vaihtoehtoisia kulkureittejä, esimerkiksi jäämistä junasta pois jo Pasilassa. Ainakin Kaisaniemeen on aamuksi luvassa iso ruuhkasumppu, sillä päivittäin Rautatieaseman metroasemaa käyttävät matkustajat siirtyvät Kaisaniemeen, jonka kapasiteetti joutuu koetukselle.
Tiistaina tavoitteena on, että metro pääsisi kulkemaan Kamppin ja Ruoholahteen Rautatientorin läpi siellä kuitenkaan pysähtymättä. HKL pyrkii selvittämään asian maanantain aikana.
Myös tieliikenne Kaisaniemen suunnasta keskustaan on ohjattu poikkeusreitille. Sen sijaan Raitiovaunujen poikkeusreitit purettiin iltakahdeksan maissa ja raitioliikenne pääsee taas kulkemaan Kaivokadun kautta.
Vesivuoto ei ole vaikuttanut bussiliikenteeseen eikä VR:n junaliikenteeseen. Myös Rautatieaseman maanpäälliseen osaan on päässyt, mutta Asematunneli on suljettu.
Ateneumissa kaikki hyvin
Rautatientoria vastapäätä sijaitsevassa Ateneumin taidemuseossa vesivuoto ei aiheuttanut vahinkoja, kertoi tiedottaja Marja Istala Kumpunen maanantaiaamuna.
Tiedottajan mukaan vettä ei päässyt mihinkään Ateneumin tiloihin. Ateneumilla on teknisiä tiloja myös maan alla.
Ateneumissa on esillä Picasso-näyttely, joka on kerännyt runsaasti kävijöitä. Näyttely oli sunnuntailta jo suljettu, kun vesivuoto sattui. Maanantaiaamuna vedenjakelu taidemuseoon oli taas normaalia.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti Raili Hildén (Sd.).
Vastuullinen kesäduunikampanja haastaa työnantajat
Millaisia kesätyömuistoja sinulla on? Oletko kenties pyyhkinyt pölyjä, järjestellyt lehtiä tai kantanut lankkuja työmaalla? Kesätyökokemus voi riippua paljon myös siitä, miten työnantaja suhtautuu sinuun. Vastuullisen kesäduuni-kampanjan tavoitteena on kehittää työnantajien valmiuksia tarjota nuorille innostava ja opettava kesätyökokemus.
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Tulvatyöryhmä: Kittilän tulva jää rauhalliseksi
Kittilässä vahinkorajat ylittävä tulva on epätodennäköinen, varmistaa kunnan tulvatyöryhmä.
Laittomat kisastudiot kuriin
Pääkaupunkiseudulla noin 40 ravintolaa näytti MM-jääkiekkoa ilman asianmukaisia lupia. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) toivoo, että tällainen toiminta saadaan loppumaan.
Hannele Rämö: Tästä jatketaan eteenpäin
Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan muotokuva paljastettiin maanantaina. Hetki oli historiallinen, sillä illalla kaupunginvaltuusto päättää nykyisen kaupunginhallituksen erottamisesta ja nimeää uuden.
Ylen sääkuva päätyi laittomasti Nanson markkinointivideoon
Keväällä Yle.fi-sivulla julkaistu lukijan ottama revontuli-kuva on päätynyt laittomasti Lenita Airiston tuottamaan Nanson markkinointivideoon. Nanso Group ei tiennyt, että videolla rikotaan tekijänoikeuksia.
Kotkassa tytön vienyt virta liian voimakas ammattipelastajallekin
Voimakas virtaus Kymijoen Langinkosken haarassa Kotkassa on aiheuttanut onnettomuuksia ennenkin. Metsähallitus aikoo tutkia sunnuntaisen onnettomuuspaikan.
Jättirekkoja koekäyttöön Lapissa
Lapin teille on tulossa jopa sata tonnia painavia jättirekkoja. Metsähallitus kokeilee yhdessä metsäyhtiöiden kanssa Ivalo-Rovaniemi -välillä puunkuljetuksia uudentyyppisellä kalustolla, joka mahdollistaa sadan tonnin kokonaispainon. Painon lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmien pituus kasvaisi nykyisestä noin 25 metristä 30 metriin.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.