Helsinki |

Helsingin vaalipiirissä maan korkein äänestysprosentti

Helsingissä äänestettiin vaalipiireistä vilkkaimmin presidentinvaalien toisella kierroksella. Helsingissä uurnilla kävi lähes kolme neljäsosaa äänioikeutetuista, kun koko maan äänestysprosentti on selvästi alle 70.

Ääni sujahtamassa uurnaan
Kuva: YLE / Antti Ruonaniemi

Helsingin äänestysaktiivisuus nousee toisella kierroksella 74,8 prosenttiin. Helsingissä äänestettiin selvästi muuta maata vilkkaammin, sillä koko maassa uurnilla kävi 68,8 prosenttia äänioikeutetuista.

Ylen vaaliasiantuntijan Ville Pernaan mukaan Helsingissä ovat sunnuntaina olleet liikkeellä Haaviston kannattajat.

- Helsingissä Niinistö on vaalipäivänä saanut pyöreästi 46 prosenttia ja Haavisto 54 prosenttia äänistä, arvioi Pernaa Helsingin vaalipiirin tilannetta hieman ennen iltayhdeksää.

Haavistolle äänensä antoi Helsingissä lopulta 54,2 prosenttia varsinaisen vaalipäivän äänestäjistä.

Uudellamaalla uurnilla on käyty toiseksi ahkerimmin. Uudenmaan äänestysprosentti on 73,1.

Alhaisin äänestysprosentti on Ahvenanmaalla, jossa uurnilla on käynyt 55,8 prosenttia äänioikeutetuista.

Lähteet:
YLE Helsinki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä