Helsingin valtuusto torppasi Kumpulan joukkoliikennekadun
Katua ja raitiolinjaa kaavailtiin entisen Sompasaaren satamaradan tilalle. Asian valmistelu alkaa uudestaan, kun uusi yleiskaava saadaan vireille. Vihreät havittelee yhä paikalle pelkkää raitiovaunureittiä.
Helsingin kaupunginvaltuusto on täpärästi hylännyt esityksen Kumpulan joukkoliikennekadun rakentamisesta. Esitys kaatui vihreiden ja vasemmistoliiton johdolla numeroin 42-42, jolloin puheenjohtajana olleen Minerva Krohnin (vihr.) ääni ratkaisi.
Kokoomus ja demarit ja kannattivat kadun rakentamista.
Vihreiden valtuustoryhmän johtaja Ville Ylikahrin mukaan vihreät ovat tyytyväisiä, että puisto säästyi kadulta. Sen sijaan pelkkä raitiovaunullinja olisi sopinut vihreille.
- Nyt alkaa uuden yleiskaavan tekeminen. Siinä katsotaan, miten Pasilan ja Kalasataman välistä liikennettä kehitetään. Valmistelu lähtee alusta liikkeelle.
Ylikahri harmittelee, että keskiviikon kokouksessa vaihtoehtoina oli vain kannattaa tai vastustaa kokonaisen kadun rakentamista puistoon.
Katu olisi tuonut raitovaunun ja bussin
Katua kaavailtiin entisen Sompasaaren satamaradan tilalle. Jos katu olisi rakennettu, se olisi todennäköisesti tuonut raitiolinjan Pasilan ja rakenteilla olevan Kalasataman alueen välille. Lisäksi se oli nopeuttanut nykyisiä linja-autoreittejä, kuten 506-seutulinjaa, jota kutsutaan myös tiedelinjaksi.
Alueen asukkaat vastustivat kuitenkin joukkoliikennekatua kiihkeästi, koska se halkaisisi Vallilanlaakson puistoalueet, jotka ovat olleet virkistys- ja tapahtumakäytössä.
Osa joukkoliikennekadusta kuuluu Kumpulan kartanon aluekokonaisuuteen, josta Kumpulaseura on tehnyt rakennussuojeluesityksen Uudenmaan ELY-keskukselle. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan asemakaavaa hyväksyttäessä ei ole voitu pitää täysin selvitettynä ympäristön laatua, laajuutta ja erityisiä arvoja.
Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä on puoltanut kadun rakentamista, koska poikittaisliikenteen kehittäminen voisi vähentää yksityisautoilua.
