Helsingin Vesihuolto ryhtyy rasvasotaan
Kaupungin Vesihuolto on saanut tarpeekseen siitä, että ravintolat tukkivat viemäriverkoston rasvalla.
Helsingin Asema-aukiolla lauantai-iltana kadulle valunut viemärilieju johtui tukoksesta kiinteistön viemärissä. Vika ei siis ollut HSY:n putkistossa.
Kaupungin asentajat ovat tarkastaneet päärunkoviemärilinjat tänä aamuna. Linjat ovat nyt täysin puhtaat rasvasta ja ulosteesta.
Helsingin Vesihuollon aluepäällikkö Sami Sillsténin mukaan mahdollinen korvausvastuu on kiinteistön omistajalla.
- Rasva aiheuttaa meille toistuvia ongelmia. Kiinteistöt laiminlyövät velvollisuutensa. Sopimusehdoisssa todetaan, että rasvaa ei saa johtaa viemäreihin, vaan se pitää ottaa erottimilla talteen.
Kaupunki aikoo nyt käynnistää tiedotuskampanjan asiasta, kertoo Sillstén.
- Olemme jo niin väsyneitä tähän ongelmaan, että päätimme käynnistää rasvasodan, jotta kiinteistöjen omistajat ymmärtäisivät vastuunsa ja velvollisuutensa.
Sillstén neuvoo, että kotikeittiössä rasva kannattaa laittaa kompostiin tai roskikseen jäähtymisen jälkeen.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Toistakymmentä Gumball-hurjastelijaa kärysi törkeästä ylinopeudesta
Hurjastelevien autokuntien ralli läpi Suomen jatkuu vaihtokuljettajien avulla. Liikkuva poliisi on lisännyt näkyvää valvontaa reitin varrelle.
Pohjois-Esplanadin kultaryöstäjien tuomiot pysyivät hovissa
Hovioikeus ei lieventänyt Helsingin Laatukorun ryöstäneiden miesten tuomioita. Kaksi liettualaismiestä tuomittiin viime heinäkuussa neljän vuoden vankeuteen törkeästä ryöstöstä.
Pelastuslaitos: Uhka oli todellinen
Punavuoren tulipalossa oli suuronnettomuuden ainesta. Nykyiselläänkin odotettavissa on satojentuhansien eurojen lasku.
Bussilakko jatkuu Vantaalla - miten matkanteko sujuu?
Veolian Vantaan varikon kuljettajien työnseisaus on jatkunut kohta viikon. Miten lakko näkyy liikenteessä? Pääsevätkö ihmiset töihin ja kouluun? Miten tilanne pitäisi ratkaista?
Kosteusvikoja poteva Villa Arabeski kaavoitetaan asumiseen
Helsinki haluaa mahdollistaa asumisen Villa Arabeskissa kaavamuutoksella. Puuhuvilasta nousi polemiikki, kun kaupunki myi kosteuden takia käyttökieltoon julistettua taloa unelmakohteena.
Punavuoren hurja ullakkopalo saatu hallintaan
Helsingin Punavuoren uhkaava ullakkopalo on saatu hallintaan. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Tulipalon takia evakuoitiin kaksikymmentä asukasta.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Sauna paloi Tuusulassa
Rivitalon sauna tuhoutui täysin tulipalossa, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Vesi poikki Vantaalla
Perjantaina vesi katkesi Rekolantiellä ja lauantaina Laurintiellä. Korjaustyöt ovat meneillään. Lisäksi yksi putki vuotaa Kytötiellä, Laurantien ja Lehmipolun kohdalla.
