Helsinki |

Helsingissä pääsee taas grillaamaan

Helsinki kokeilee tänä kesänä grillipaikkojen palauttamista kaupunkiin. Rakennusvirasto avaa ensi viikonloppuna Vuosaaren Ullaksenpuistoon uuden grillipaikan.

Grillatutu paprikat kypsyvät alle puolessa tunnissa
Kuva: YLE / Timo Nykyri

Helsingissä on aikaisemmin ollut useita yleisiä grillauspaikkoja, mutta monet niistä on jouduttu poistamaan ilkivallan ja roskaisuuden vuoksi. Grillipaikat pyritään palauttamaan kaupunkilaisten toiveiden vuoksi.

Vuosaaren uudesta grillialueesta ja Helsingin grillausmahdollisuuksista kerätään syksyyn asti palautetta nettikyselyllä.

Helsingin yleisillä alueilla saa grillata vain tulentekoon tarkoitetuilla paikoilla. Näitä on Ullaksenpuiston lisäksi muun muassa Haltialassa, Uutelassa, Pihlajasaaressa ja Seurasaaressa.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä