Kotimaa |

Helsingistä voi tulla turvapaikanhakijoille täyttymätön unelma – muuttoa pääkaupunkiseudulle vaikeutetaan

Pääkaupunkiseudulle haluavan, oleskeluluvan saaneen turvapaikanhakijan on hankittava sieltä työ- tai opiskelupaikka ennen muuttoa. Muussa tapauksessa hän voi jäädä ilman vuokratakuita.

Seutuliikenteen bussi Hakaniementorilla
Kuva: YLE

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden muuttoa pääkaupunkiseudulle pyritään jarruttamaan. Maahanmuuttovirasto ohjeisti noin kuukausi sitten vastaanottokeskuksia, ettei pääkaupunkiseudulle muuttoa ei tulisi tukea taloudellisesti muualta Suomesta.

Käytännössä vastaanottokeskukset eivät anna pääkaupunkiseudulle muuttavalle vuokravakuuksia, ellei hänellä ole siellä valmiina opiskelu- tai työpaikkaa. Normaalisti vastaanottokeskus antaa vuokravakuuden maksusitoumuksena, jos asiakas on itse tuloton ja varaton.

Esimerkiksi Kotkassa ei tällä hetkellä myönnetä vuokratakuita pääkaupunkiseudulle muuttoa varten ilman oleellisia syitä, kertoo Kotkan maahanmuuttotyön johtaja Pirjo Puolakka.

– Pääkaupunkiseudulla on asuntopula ja hankaluuksia palveluiden järjestämisessä, Puolakka kertoo ohjeistuksen taustoista.

Monet turvapaikanhakijat haluaisivat suunnata pääkaupunkiseudulle oleskeluluvan saatuaan. Pääkaupunkiseudussa houkuttelevat muun muassa paremmat työmahdollisuudet, koulutus sekä suuremmat ja mahdollisesti maahanmuuttajille tutummat yhteisöt.

Helsinki ei ollutkaan paratiisi

Puolakka kertoo, että pääkaupunkiseudun tilanteesta liikkuu turvapaikanhakijoiden keskuudessa liiankin ruusuisia kuvia.

– Käsitykset ovat epärealistisia ja osa on muuttanut takaisin. Työn saaminen ei ollutkaan helppoa, asunnot eivät vastanneet odotuksia ja palveluihin on pitkät jonot, Puolakka kertoo.

Turvapaikan saavat pyritään asuttamaan niille alueille, joiden vastaanottokeskuksissa he ovat asuneet. ELY-keskus pyrkii tekemään sopimuksia kuntien kanssa turvapaikanhakijoiden kuntapaikoista.

Uusia sopimuksia on solmittu viime syksystä lähtien, mutta esimerkiksi Kaakkois-Suomessa kaikkien kuntien kanssa sopimusta ei vielä ole.

Sopimukset ovat niin sanottuja avoimia sopimuksia jolloin turvapaikan saaneita pyritään sijoittamaan kuntaan asuntotilanteen mukaan. ELY-keskus arvioi, että Kaakkois-Suomessa olisi tarvetta 500–600 kuntapaikalle, jos noin joka kolmannelle hakijalle myönnetään turvapaikka.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Kotimaa

Ilomantsi kärjessä matematiikassa, Etelä-Tapiola äidinkielessä – vertaile lukioita aineen tarkkuudella

ylioppilaslakit
A-studio

Puolustusvoimat on moninkertaistamassa kyberyksikkönsä koon – "Suorituskykyämme testataan joka päivä"

Kuva mustasta muistitikusta, jonka päällä on teksti TOP SECRET.

Puolustusvoimien Jyväskylässä sijaitsevaa kyberyksikköä ollaan vahvistamassa tuntuvasti. Lähivuosina yksikön koko on suunnitelmien mukaan moninkertaistumassa. Kun nykyisin yksikössä on kymmeniä tietoturva-alan ammattilaisia, jatkossa luku on kolminumeroinen. Koko puolustusvoimissa kyberasioiden parissa työskentelee kymmenen vuoden sisällä useita satoja ihmisiä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä