Helsinki |

Helsinki korottaa rajusti tonttivuokria

Helsinki päättää tänään merkittävistä tonttivuokran korotuksista. Paljon vastustusta herättäneet korotukset nostavat asumiskustannuksia tuntuvasti jo ensi vuoden alussa.

Muutokset koskevat lähes 30 asuintontin pitkäaikaista uudelleen vuokraamista Hermannista, Vallilasta, Toukolasta ja Käpylästä. Vuokrat nousevat asteittain.

Esimerkkitontilla nykyinen neljän tuhannen euron vuosivuokra kohoaa ensi vuoden alusta 21 000 euroon. Kymmenen vuoden kuluttua vuokra on jo 43 000 euroa.

Vuokrankorotukset nostavat asumiskustannuksia merkittävästi. Esimerkiksi 50 neliön kerrostalokaksiossa lisäkuluja tulee ensi vuonna 500 euroa ja vuonna 2020 jopa 1 000 euroa.

Tontinvuokraajat -kansalaisliike yritti kiivaasti saada Helsingin luopumaan vuokrankorotuksista.

Vuoden 2010 lopussa päättyvien vuokrasopimusten maanvuokrat on määritelty 50 - 60 vuotta sitten, joten vuokrasopimusten uusimisen yhteydessä vuokrat moninkertaistuvat aiempaan vuokratasoon verrattuna.

Kaupungin mielestä uusi vuokrataso on kuitenkin kohtuullinen ja korotusten vaikutusta lieventää se, että ne toteutetaan vaiheittain vuosien 2011 - 2020 aikana.

Helsingin kiinteistölautakunta päättää korotuksista tänään illalla.

Lähteet:
YLE Helsinki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä