Matias von Schantzia harmittaa, sillä kahden sairaan lapsen hoitaminen on vienyt viime päivinä aikaa luisteluharjoituksilta. Jäälle pitäisi nyt päästä tiuhaan, sillä von Schantz lähtee Suomen maajoukkueen jäsenenä alamäkiluistelun MM-osakilpailuun Åreen ensi viikolla.

Von Schantz aloitti lajin 2007, jolloin Helsingissä järjestettiin toistaiseksi ainoa alamäkiluistelukilpailu. Rata kulki pitkin Schantzin kodin naapurissa olevaa Tähtitorninmäkeä päätyen Palacen kulmille. Helsingissä järjestettiin mm-karsinta tammikuussa, mutta tasaisella maalla. Nyt kaupunkiin himoitaan oikeaa alamäkikilpailua.

- Kisa saisi varmasti katsojia. Laji on kasvanut, esimerkiksi Quebecissä kilpailua seurasi paikan päällä kadun varrella 120 000 ihmistä.

Lajin kehittäneen ja sen rahoittavan virvoitusjuomayhtiö Red Bullin markkinointipäällikkö Leena Tirronen on varma siitä, että Helsinki olisi tarpeeksi myyvä.

- Meillä on lajin hallitseva maailmanmestari Arttu Pihlainen ja Suomessa on paljon sekä kiekkoilijoita että laskettelijoita. Helsinki on iso metropoli siinä missä muutkin eurooppalaiset kaupungit.

Jäärata Kallion katukuiluihin?

Yhdysvalloissa ja Kanadassa kilparadat kulkevat usein katukuilussa. Helsingin kisojen rokkaavin paikka voisi olla vaikkapa Kalliossa, luonnollinen mäki kulkisi Kallion kirkolta Porthaninkatua Hämeentielle. Von Schantz pitää ajatusta hyvänä, vaikkei juuri katuja luistellessaan huomaa.

- Kilpailija ei kyllä katuja sieltä ylhäältä juuri näe. Mutta jälkeenpäin kun olen katsonut videolta meininkiä, se näyttää todella hurjalta ja hienolta kun kadun varressa on kymmeniä tuhansia ihmisiä seuraamassa ja huutamassa.

Alamäkiluistelun lähtöramppi on yleensä 60 metrin korkeudessa. Ensimmäiset luistimenvedot kiidetään 50 asteen kulmassa. Kisoissa pärjää erinomaisella luistelutaidolla, mutta tarvetta on sen lisäksi voimalla ja ketteryydellä sekä tietyllä hurjapäisyydellä. Kerrallaan matkaan lähtee neljä luistelijaa, joten kontaktiltakaan ei vältytä.

- Ensimmäisellä harjoittelukerralla rata tuntuu aina hurjalta, mutta kun siihen tottuu, niin sitä vain polkee lisää vauhtia. Vammoja tulee, mutta ei mielestäni enempää kuin muissakaan lajeissa. Itse olen lisännyt vähän jäykistettyä selkäsuojusta ja muuta tavallisten suojien lisäksi. Haaverit ovat yleensä henkisellä puolella, hymähtää von Schantz.