Etelä-Savo |

Helsinkiin matkaavan kannattaa miettiä aikataulu uusiksi

Mikkeliläinen Hannu Summanen osui perjantaina sakeaan lumisateeseen, joka sekoitti liikenteen Kehä I:n ja Kehä III:n välillä. Summanen joutui ketjukolariin, jonka raivaamiseen meni yli kaksi tuntia.

Lahden ja Helsingin välillä on sattunut useita onnettomuuksia.
Kuva: Hannu Summanen

- Yhtäkkiä alkoi tosi kova lumisade. Lumi pöllysi. Yhtäkkiä oli kuin elokuvissa, edessä oli kasa autoja. Jarrutin, rekka pysähtyi oikealle puolelle, viereen pyyhki autoja kovaa, kaikki samaan kasaan. Oli tuuria, kuin Hannu Hanhella, Hannu Summanen sanoo.

Lahdenväylä on ollut tänään tunteja suljettuna liikenteeltä molempiin ajosuuntiin Kehä I:n ja Kehä III:n välillä.

- Kehä III:n ja Kehä I:n väli oli ihan täynnä romua. Istuimme siellä yli kaksi tuntia odottamassa, että kaikki saatiin raivattua ja liikenne taas kulkemaan, Summanen kertoo.

Liikennevirasto on tänään kehottanut pääkaupunkiseudulla ihmisiä jättämään autot kotiin, jos sen käyttö ei ole aivan välttämätöntä.

- Sitä mieltä minäkin olen, että kannattaa varmaan siirtää autoilua tänne, jos voi, pohtii Summanen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä