Helsinkiläisravintola evakuoitiin tulipalon takia
Tulipalo syttyi rakennustyömaalla Keskuskadulla, josta savu levisi läheiseen Namu-ravintolaan ja City Center-kauppakeskukseen.
Namu-ravintolassa oli järjestyksenvalvojien mukaan paikalla noin 600-700 ihmistä, jotka evakuoitiin. Kukaan ei loukkaantunut.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello 1.40 lauantain vastaisena yönä. Pelastuslaitos on sammuttanut palon ja poistunut paikalta.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
HJK kaatui ensimmäistä kertaa 51 vuoteen - "Ei olisi voinut parempaa kuvitella"
Sebastian Strandvall palautti VPS:n 51 vuoden jälkeen voittokantaan Helsingissä. HJK:lle 1-2-tappio oli jo toinen peräkkäinen kotinurmella.
Espoo pitää kiinni viidestä keskustastaan
Espoon tulevaisuuden kaupunkistrategia perustuu viiteen tasavahvaan kaupunkikeskukseen. Suurimpana haasteena kaupunkistrategiassa nähdään väestömäärän nopea kasvu.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Metropolia ammattikorkeakoulu aikoo lakkauttaa taiteen koulutusohjelmia
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia ammattikorkeakoulu suunnittelee esittävän taiteen ja musiikkipedagogian koulutusohjelmien lakkauttamista. Päätöksen myötä etenkin teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutus vähenisi huomattavasti.
Miten tekijät pääsivät huoneisiin? Poliisi selvittää hotellivarkauksien sarjaa Helsingissä
Useiden helsinkiläisten hotellien huoneista on varastettu tavaraa toukokuun alkupuolella. Poliisilla ei toistaiseksi ole varmaa tietoa, miten huoneisiin on päästy sisälle.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan raivaus saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä.
Poliisi julkaisi seksuaalirikoksesta epäillyn kuvan Facebookissa – tapauksesta huomautus
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan kuvan julkaiseminen tiedotteessa oli perusteltua, jotta epäilty henkilö tavoitettaisiin. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan ollut valinnut julkaisukanavaksi Facebookia.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
