Lahti |

Hennalan varuskunnalle viimeinen kuolinisku

Puolustusministeri Stefan Wallin on päättänyt varuskuntien karsimisesta. Hämeen rykmentin taipale Lahdessa loppuu vuonna 2014.

Sotilasmusiikkia Hennalan varuskunnassa.
Hämeen rykmentissä alkavat soida viimeiset tahdit. Rykmentti on määrätty lakkautettavaksi. Kuva: YLE / Lahti

Hennalan varuskunnan lakkautus on varmistunut. Toiminta rykmentissä päättyy vuoden 2014 loppuun mennessä.

Puolustusvoimat arvioi saavansa vajaan 12 miljoonan euron säästöt Hämeen rykmentin lakkauttamisesta.

Lahti perää valtiolta toimia Hennalan lakautuksen korvaamiseksi. Lisäksi kaupunki käy neuvotteluja valtion kanssa Hennalan varuskunta-alueesta.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran mukaan historiallisesti arvokkaiden rakennusten hyödyntäminen toisiin tarkoituksiin on kuitenkin haastavaa.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä