Henriksson: Kela-korvaus rokotteille
RKP:n pietarsaarelainen kansanedustaja Anna-Maja Henriksson vaatii rokotteiden ottamista läkkeiden tapaan Kela-korvausten piiriin.
Se täydentäisi hänen mielestään kansallista rokotusohjelmaa ja antaisi pienituloisillekin mahdollisuudet hankkia usein hintavia rokotteita. Nettikolumnissaan Henriksson ehdottaa korvauksen piiriin esimerkiksi punkkirokotetta, pikkulasten korvatulehdusta torjuva pneumokokkirokotetta ja papilloomavirukselta suojaava HPV-rokotetta.
Henriksson kritisoi sairausvakuutuslakimme vanhentuneeksi. Se sallii kustannusten korvaamisen ainoastaan sairauden hoitoon määrätyistä lääkkeistä.
-Laki ei siten vastaa hoitotyössä vallitsevaa nykyaikaista ajattelutapaa, jonka mukaan ennaltaehkäisevä hoito on kaikilla mittareilla mitattuna jälkihoitoa halvempaa. Sen takia meidän tulisikin saada aikaan lakimuutos, kirjoittaa Henriksson.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Pohjanlahden Rantatie kulkee keskiaikaista postireittiä
Pohjanlahden rantoja noudatteleva tie tuo matkailijoien ulottuville maailmanperintöä, kaupunki- ja kyläkulttuuria sekä saaristoa. Reitistä halutaan myös pristysruiske rannikon maaseudulle.
Toriseksi toi sakot pariskunnalle
Liki hellelukemiin kohonnut lämpötila sai hormonit hyrräämään Nivalan torilla perjantaina. Ihmisjoukon keskellä suoritettu lemmentyö järkytti etenkin lapsiperheitä.
"Ostoskärrykoplalle" tuomiot
Kokkolalaistavaratalosta keväällä tavaraa kuskannut joukko joutui tuomiolle Jyväskylässä. Miesten mukana katosi Kokkolassa tuhansien eurojen edestä elektroniikkaa.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu -radalla
Seinäjoki-Oulu -ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Humalainen kaappasi henkilöauton Kokkolassa
Tiistai-iltapäivänä Talonpojankadulla ajanut naisautoilija koki yllätyksen, kun humalainen huppumies tunkeutui väkisin hänen autoonsa. Hetken kestänyt tapahtuma huipentui huppumiehen autoajeluun, ilkivaltaan ja pakenemiseen.
Urpilainen valittiin odotetusti jatkokaudelle
Puoluesihteeriksi valittiin SAK:n viestintäpäällikkö Reijo Paananen. Varapuheenjohtajat puoluekokous valitsee myöhemmin tänään.
Sandells hyvässä vauhdissa Oslossa
Kalevan kisojen viimekesäinen 800 ja 1500 metrin voittaja IK Falkenin Niclas Sandells juoksi Norjan Eliittikisoissa Oslossa 3000 metrillä hyvään aikaan 7.53,12.
JJK jäi tasapeliin, Gruborovicsin maalitehtailu jatkuu
JJK ei ole koskaan kyennyt voittamaan FF Jaroa kotonaan, ja tälläkin kertaa pisteet jaettiin. Kotijoukkueen Tamas Gruborovics viimeisteli jo kauden seitsemännen osumansa Veikkausliigassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.