Herkuttelu voi riistäytyä käsistä talvikuukausina
Syömiseen liittyy paljon psykologiaa. Pimeys vaikuttaa mielialaan ja tulee syötyä lohdutukseksi. Kylmyys taas saa tarttumaan energiapitoisiin herkkuihin.
Ravitsemusasiantuntija Hilpi Linjama Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä ei kuitenkaan usko että talvi, pimeys ja kylmyys pelkästään lisäisivät syömistä. Asiaa on tutkittu, ja on todettu, että kylmä lisää perusenergiankulutusta. Kuitenkin kun nykyään oleskellaan paljon sisätiloissa lämpimässä ja vaatetus on hyvä, talven merkitys ruokahalun lisääjänä ei ole todennäköisesti kovin suuri.
Talvella emme ehkä syö niin paljon kasviksia tai marjoja kuin kesäaikaan jolloin niitä on helpommin ja enemmän saatavilla, Linjama pohtii. Talvella on helpompi tarttua energiapitoiseen ravintoon ja näin nostaa painoaan.
Ruuan laadulla suuri merkitys
Nykypäivän ihmisillä paino nousee helposti. Ruuan laadulla onkin suuri merkitys. Jos ruoka on laadultaan hyvin energiapitoista, paino voi helposti nousta nopeasti.
Yksittäinen hyvin runsas syöminen ei hetkauta painoa kovin paljon. Tietysti jos repsahdus tapahtuu usein ja energiapitoista ruokaa syödään määrälllisesti kerralla paljon, paino voi lähteä lyhyessäkin ajassa nousuun tai laskuun, toteaa Linjama.
Tärkein ajatus syömisessä Linjaman mukaan onkin että ei aseta liian ehdottomia kieltoja syömisen suhteen. Tiukat kiellot vaan saavat ihmisen haluamaan sitä, mitä kieltää itseltään.
Elämäntavat vaikuttavat syömiseen
Elimistössä on tarkka termostaatti, joka vuodenajasta riippumatta säätelee nälän ja kylläisyyden tunnetta. Tämä on tarkka säätelymekanismi, jolla elimistö kykenee säätelemään painoa. Joillain ihmisillä paino säilyykin samana kilon, kahden tarkkuudella.
Liikunta tasaa näläntunnetta ja on hyvä apu kylläisyyden säätelyssä. Myös säännöllinen ruokarytmi ei päästä näläntunnetta koskaan kovin suureksi.
Myös unella on merkitystä aineenvaihduntaan ja näin ollen nälän ja kylläisyyden säätelyyn. Suomalaiset nukkuvat vähemmän kuin 30 vuotta sitten, kertoo Linjama. Uniaika on lyhentynyt jopa 20 minuuttia. Vähemmän nukkuva on nälkäisempi.
Linjama kertoo että lapsille tehdyn tutkimuksen mukaan ylipaino on yleisempää niiden lapsien keskuudessa, jotka nukkuvat vähemmän.
Herkuttelukin on sallittua, kohtuudella
Mieliala vaikuttaa syömiseen. Kun pahaan oloon herkutellaan, puhutaan lohtusyömisestä. Ihminen oppii nopeasti käyttämään ruokaa lohtuna ja se voi kyllä hetkellisesti lohduttaa, sanoo Linjama. Monella tulee kuitenkin syyllisyyden tunne ja ähky olo jälkikäteen.
Herkut kuuluvat elämäämme, mutta kohtuuden rajoissa. Herkuttelu on yksilöllinen asia. Toisille sopii, että herkuttelee vain viikonloppuna, toisille sopii se, että syö pienen herkun joka päivä niin ne eivät kiusaa ajatuksissa. Linjaman mukaan hyvä linja on syödä makeaa kohtuullinen määrä kerrallaan kohtuullisen harvoin.
Apua herkutteluun
Ihminen syö sitä enemmän, mitä enemmän valikoimaa on tarjolla. Linjama opastaa herkuttelun vähentämisessä. Herkkuja ei kannata hamstrata kotiin. Makeaa kannattaa ostaa vain silloin kun haluaa herkutella ja ostaa vain sen määrän, mitä aikoo syödä kerralla.
Kaapissa voi pitää valikoimaa kevyempää syötävää, kuten marjapirtelöä, pullapohjaista marjapiirakkaa, rahkaa ja hedelmiä. Nämä ovat Linjaman mukaan hyviä vaihtoehtoja kun tekee mieli makeaa.
Suunnitelmallisuus on tärkeää ostoksia tehdessä. Suomalaisten ruokakäyttäytyminen on muuttunut siihen, että käydään useammin ruokakaupassa. Tämä luultavasti lisää myös herätteellisiä herkkuostoksia. Kauppaan kannattaakin mennä kylläisenä ja ostoslista mukana. Näin välttää turhat makeaostokset paremmin.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu radalla
Seinäjoki-Oulu ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Ruokaperunan istutus täydessä vauhdissa
Syys- ja talviperunan istutus on päässyt tällä viikolla täyteen vauhtiin. Istutuksia on hidastanut viileä kevät. Samasta syystä myöskään paikkallista varhaisperunaa ei kannata odotella juhannuspöytään.
Hirvet harhailevat Vaasan moottoritiellä
Poliisi kehottaa autoilijoita Vaasan moottoritiellä lähiviikkoina varovaisuuteen. Emon karkottamat vuoden ikäiset hirvivasat ovat Vaasan moottoritiellä jokavuotinen ilmiö. Hirviä on eksynyt myös kaupungin keskustaan.
Suupohjan radalla juhlitaan
Suupohjan rata täyttää 100 vuotta. Aikoinaan Suupohjan radalla kulki myös henkilöliikennettä. Nykyään liikenne on pelkästään tavarankuljetusta, mutta juhlapäivän kunniaksi radalla kuljetetaan museojunalla matkustajia.
Ilmajoen kunta pitää Yli-Lauroselan museon auki
Museovirasto sulki talomuseon, mutta nyt kunta lähtee ainakin kesän ajaksi vetämään toimintaa. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun. Ilmajoella on perustettu työryhmä miettimään museon tulevaisuutta.
Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelmalle lainvoima
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelman hyväksymispäätöksestä tehdyt valitukset. Tiesuunnitelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle kuntiin.
Valmistuvia muistetaan tänään
Monissa oppilaitoksissa vietetään tänään valmistujaispäivää. Maisterit saavat todistuksensa ja myös alueen ammattikorkeakouluissa juhlitaan tutkintonsa suorittaneita. Seinäjoen ja Vaasan AMK:sta valmistuneiden nimet löytyvät myös täältä!
Alisuorittanut VPS ryhdistäytyi HJK:n kustannuksella
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Kaapeli-tv pimeni kymmenissä tuhansissa kodeissa Pohjanmaalla
Anvian kaapeliverkko pimeni suurelta osin päivällä eri puolilla pohjalaisaluetta. Ongelma kosketti laajimmillaan lähes puolta Anvian kaapeliverkon asiakaista, eli yli 33 000 taloutta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.