Kotimaa |

Hernesadosta tulossa hyvä

Tämän kesän hernesato näyttää sekä laadullisesti että määrällisesti hyvältä. Kesä on ollut sopivan kostea eikä kuivuus ole päässyt pilaamaan herneiden kasvua. Teollisuudelle menevän pakasteherneen puinti on nyt puolessa välissä ja työt pyritään saamaan päätökseen vielä tämän kuun aikana.

Puimuri kerää hernettä pellolla.
Hernettä puidaan Euran Kiukaisissa. Kuva: Yle

Esko Suomalan tilalla Euran Kiukaisissa hernettä kasvaa noin 10 hehtaarin alueella. Sato täyttää kaikki odotukset, sillä kasvuolosuhteet ovat tänä kesänä olleet herneen kannalta juuri sopivia.

- Yleensä tällä pellolla on kuivuus vaivannut, mutta nyt on ollut kosteutta tarpeeksi. Ei kuitenkaan liikaa. Kasvusto on hyvää ja tervettä eli ihan hyvä vuosi on, Suomela sanoo. 

Tavoite täyttyy

Suomalainen pakasteherne viljellään kokonaisuudessaan Lounais-Suomen alueella. Lännen konserniin kuuluvalla Apetit Pakasteella on noin 70 sopimusviljelijää ja hernettä kasvaa yhteensä vajaalla 800 peltohehtaarilla.

- No satomäärät ovat keskimääräisiä. Todennäköisesti me pääsemme tehtaan tavoitteeseen. Pakkaseen pitäisi saada 2,5 - 3 miljoonaa kiloa hernettä, sanoo peltotyönjohtaja Matti Pere Apetit Pakasteelta.

Pellolta pakkaseen 2 tunnissa

Herneen matka pellolta pakasteeseen on yllättävän nopea. Tuote halutaan pakastaan tuoreena ja koko prosessi kestää vain muutaman tunnin. Tämä selittää muun muassa sen, miksi kaikki sopimusviljelijät ovat samalta ilmansuunnalta.

- Meillä on lyhyet kuljetusmatkat ja nopea prosessi. Reilusti alle 2 tunnissa tästä selvitään, sanoo tuotantojohtaja Petri Pyysalo Apetit Pakasteelta

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä