Hevosen nostamiseen ojasta tarvittiin kaivuria
Lappeenrannan pelastuslaitos nosti hevosta ojasta useita tunteja Lasolan kylässä. Ojaan ilmeisesti päivunilta kierähtänyt polle saatiin ehjänä takaisin laitumelle.
Tiistaina aamupäivällä vähän kello kymmenen jälkeen Lappeenrannan paloasemalla soi puhelin. Soittaja ilmoitti hevosen jääneen jumiin ojaan Lasolan kylässä.
- Hevosen hoitaja epäili, että vanha hevonen oli mennyt liian lähelle ojaa nukkumaan. Siitä se humpsahti ojaan, paloesimies Toni Lähteenvuori Lappeenrannan pelastuslaitokselta kertoo.
Hevosen nostaminen ojasta on pelastuslaitoksissa tuttua puuhaa, mutta tällä kertaa oja oli niin syvä ja kapea, että hevosen jalat upposivat toista metriä mutaan.
- Aikamoinen kaivuuoperaatio siitä tuli, että saatiin hihnat hevosen alle. Mudan imu on niin kova. Se on samanlainen ilmiö kuin astuisi kumisaappaalla kunnon lammikkoon. Kiinnihän se jää.
Mutaa imettiin säiliöön pois tieltä, ja lapiot viuhuivat ison hevosen ympärillä. Lopulta 600-kiloinen polle kaivettiin esiin paikallisen isännän pienkaivurilla. Liinat saatiin hevosen mahan alle, mutta nostoon tarvittiin nosturia.
- Raskaassa raivausyksikössämme on nosturi perässä. Sen pitkän puomin avulla hevonen vihdoin nousi ojasta. 2,5 tuntia siihen meni, Lähteenvuori päivittelee.
Normaalisti nosturia käytetään esimerkiksi katon purkamiseen rakennuspalojen yhteydeyssä tai ajoneuvojen nosteluun onnettomuustilanteissa.
Itse hevonen otti koko touhun rauhallisesti, eikä vammoja tullut.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kaukaan tehtaalla paloi kontti
Tehtaan alueella paloi aamulla haketta täynnä oleva kontti. Palosta ei aiheutunut haittaa ympäristölle.
Pesä Yseille kauden ensimmäinen tappio
Naisten Superpesiksessä Lappeenrannan Pesä Ysit hävisi vierasottelunsa Rauman Lukkoa vastaan.
40 vuotta vanha koulu jättää jäähyväisensä
Lappeenrannan Alakylän koulu lopetetaan lukuvuoden päätyttyä, koska puretun homekoulun tilalle ei rakenneta uutta.
Maakuntajohtajan saappaat kiinnostavat
Paikka Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi on haussa vielä perjantaihin saakka. Muun muassa korkeakoulututkintoa ja hallinnollista kokemusta edellyttävään tehtävään on tullut jo kuusi hakemusta.
Salomäki hyppäsi 545 Lappeenrannassa
Eemeli Salomäki voitti Marskin kisojen seiväshypyn tuloksella 545. Myös Elina Torro ja Venla Paunonen tekivät kauden kotimaiset kärkitulokset.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Osuuspankki keskeytti uuden liiketalon suunnittelun
Suunnitelmat uuden liiketalon rakentamisesta Lappeenrannassa Tapanaisen tontille on toistaiseksi pantu jäihin. Osuuspankki odottaa asemakaavasta tehdyn valituksen ratkaisua.
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Sähkölinjan romahtaminen sytytti maastopalon
Maastoa paloi Lappeenrannan Kansolassa pari aaria. Sähkölinjat piti tehdä jännitteettömiksi ennen palon sammuttamista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.