Kainuu |

Hevosten jalostus on pitkäpinnaisen puuhaa

Kainuun tamma- ja varsanäyttelyssä arvoitiin 10 varsaa ja kantakirjattiin yksi tamma. Näyttely ja arviointi on jalostajan tilaisuus saada puolueeton arvio hevosestaan.

Suomenhevostamma Soinnun Helmi kantakirjattavana Kajaanin raviradalla.
Suomenhevostamma Soinnun Helmi kantakirjattavana Kajaanin raviradalla. Kuva: Heikki Rönty / Yle

Hevosten jalostusharrastus elää vahvana Kainuussa, vaikka tamma- ja varsanäyttelyiden osallistujamäärät ovatkin hiipuneet takavuosien määrästä.

Näyttelyt ovat tarkoitettu kantakirjattaville sh- ja lv- tammoille sekä 1-3 vuotiaille suomenhevosvarsoille ja 1-2 vuotiaille lämminverivarsoille. 

Hippoksen mukaan varsanäyttelyiden tarkoituksena on tukea kotimaista kasvatusta, toimia valistavana tilaisuutena kasvattajille ja omistajille ja avartaa yleisön tietämystä. Näyttelyistä varsa saa arvostelun lisäksi runsaasti kokemusta esiintymisestä, lastauksesta, uusista paikoista ja vieraista hevosista.

Kokemus nuorille varsoille onkin tarpeen, sanoo kajaanilainen Hannu Juntunen.

- Ne tahtoo nuo nuoret orit varsinkin vähän elvistellä toisilleen ja muillekin. Tekee hyvää varsoille saada kokemusta uusista ympyröistä.

Parhaillaan Kajaanissa ollut 30 varsaa ja useita kantakirjattavia tammoja, sanoo Juntunen.

- Tämä on nyt pienin näyttely useampaan vuoteen, joskus on ollut jopa kaksikin näyttelyä vuodessa.

Sukupuut toistasataa vuotta vanhoja

Kainuun Hevosjalostusliiton tamma- ja varsanäyttelyssä kirjattiin maanantaina yksi tamma kantakirjaan ja kymmenen 1-2 vuotista varsaa arvosteltiin tarkkojen kriteerien mukaan.

Ainoa tamma näyttelyssä oli tänään sotkamolainen Soinnun Helmi. Arvostelulautakunnan puheenjohtajana toimi Suomen Hippoksen piiriagronomi Eero Perttunen.

- Tamma saa siinä jalostushevosen aseman, eli statuksen, että sillä ei ole perinnöllisiä vikoja. Se on palkittu toisella palkinnolla, joka on sellainen kohtuullinen palkinto. Tamma on nyt kantavana toista kertaa. Jos nämä jälkeläiset osoittautuvat hyväksi, niin tamma voi saada sitten niistä jälkeläisistään palkintoja ja pikkuisen rahapalkintojakin. Soinnun Helmen emähän on valiotamma, sekin vaikuttaa palkintoihin.

Arvostelu on varsin perusteellinen. Ensin hevosen luonne ja ajettavuus testattiin raviradalla, sitten tarkateltiin rakennetta ja liikkeitä.

- Tämä meidän antama lausunto on tammalle elinikäinen paperi, se seuraa sitä niin kauan kun se elää. Siksi se pitää ottaa tarkasti ja tärkeästi jo aivan tamman oikeusturvan vuoksikin, sanoo Perttunen.

Kantakirjausta on tehty jo vuonna 1907, joten sukupuut ovat jo varsin pitkiä.

I-luokkaan vain harvoilla asiaa

Varsoista arvostellaan useita rakennepiirteitä ja liikkeiden sulavuus. Varsa pääsee näyttelyissä myös kilpailemaan parhaan varsan palkinnosta ja sen lisäksi sillä on mahdollisuudet Suomen Hippos ry:n maksamaan rahapalkintoon.

Varsat saavat arvostelussa luokat ykkösestä kolmoseen, lisäksi luokkia höystetään plussilla ja miinuksilla, sanoo Perttunen.

- Ykkösluokkaan menee 1-2 prosenttia kaikista Suomessa arvostelluista varsoista. Lämminverisistä  5-7 hevosta vuodessa ja suomenhevosista ehkä 15. Eli vähän niitä huippuyksilöitä tulee. Ilmeisesti olemme aika tiukkoja tässä arvostelussa.

Oma varsa on aina kaunis

Sanna Juntunen ja lämminveritamma Precious Play.
Sanna Juntunen ja lämminveritamma Precious Play. Kuva: Heikki Rönty / Yle
Katsomossa voi olla myös ostajaehdokkaita. Varsan menestys näyttelyssä on yksi kriteeri sille, kuinka kiinnostava ostokohde varsa on. Kajaanilainen hevostalousyrittäjä Sanna Juntunen toi näyttelyyn kaksivuotiaan lämmiveritamman Precious Playn, mutta myynnissä varsa ei ole.

- Yksi varsa on aiemmin myyty, mutta tämä tamma jää ainakin itselle. Katsotaan sitten, tuleeko siitä koskaan mitään, mutta se on sen ajan murhe.

Precious Playn kilpailuttaminen alkaa tulevan kesänä. Juntusen mielestä vieraan tekemä arvostelu auttaa myös omistajaa.

- Itsestähän ne kaikki omat varsat näyttää hienolta, mutta vieraan arvostelu on sitten erilainen. Toiveissa on, että jos tämä itse tienaisi omat kaurarahansa.

Näyttelyn parhaaksi varsaksi valittiin kaksivuotias kajaanilaisen Matalan Profiilin tallin suomenhevosori Avanti. Yksivuotiaiden paras oli sotkamolainen Reijo Heiskasen omistama suomenhevosori Untero.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä