Hevosurheilu tuli ravivalmentajalle verenperintönä
Matti Nisonen haki ravikokemusta Ranskasta sekä Ruotsista ja palasi vuosi sitten kotitilalleen Taipalsaarelle. Nisonen asuu kotitilallaan ja toimii ravivalmentajana sekä ohjastaa myös itse.
30-vuotias Matti Nisonen työskentelee hevosten parissa kotitilallaan Vehkataipaleella Taipalsaarella. Tilalla on 21 hevosta, joista muutama on Matin omia. Nykyään Nisonen toimii ravivalmentajana sekä -ohjastajana.
- Olen pienestä pitäen tehnyt töitä kotitilalla ja elänyt hevosten parissa, joten aika luontevasti ajauduin hevosalalle, Nisonen sanoo.
Nisonen palasi kotikonnuille vuosi sitten, viiden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen. Viime vuonna hän starttasi ohjastajana noin sata kertaa. Tänä vuonna starttien lukumäärä olisi tarkoitus rikkoa. Nisonen ohjastaa raveissa muutamaa omaa hevosta, sekä joitakin lainahevosia.
- Laskin, että viime vuonna ajoin kaikkiaan noin 20 eri hevosta kisoissa. Lainakuskina on etu, jos hevonen on ennestään tuttu. Hevosen eleiden lukeminen on aika tärkeätä, kun sen kärryihin hyppää ohjastamaan, Nisonen tuumii.
Ravit on usein kontaktilaji
Suomessa raveissa tapahtuu melko harvoin onnettomuuksia, mutta joskus joku ohjastajista putoaa rattaista kaviouralle ja jälki voi olla pahaakin. Nisosen mukaan ravit on usein tiukka kontaktilaji.
- Muutamassa lähdössä on rytissyt aika kovastikin. Lähes päivittäin lähdöissä otetaan kontaktia, eli esimerkiksi pyörät hankaavat toisiaan ja vähän nojataan kilpakumppaniin, mutta se kuuluu tähän lajiin.
Eteläkarjalaiset Urheilutoimittajat valitsi Nisosen viime vuoden parhaaksi maakunnan raviurheilijaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.
Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon
Suomen Moskovan-suurlähetystö kysyi Jevgenia Tshirikovan kiinniotosta Venäjän sisäministeriöltä.
Vihreät hyväksyisi eutanasian
Vihreiden hyväksymä eutanasiakanta herätti vilkasta keskustelua. Suurissa linjoissa vihreiden periaateohjelma päätettiin pitää ennallaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.