Helsinki |

Hietaniemen asuntolan alkuperäisasukas Vesa ei luovuta

-Elämä on heitellyt ja viskonut meikäläistä ihan huolella. En mä silti ole heittänyt vielä kirvestä kaivoon vaikka välillä siltä tuntuu, Vesa sanoo.

Hietaniemen palvelukeskuksen asukas Vesa
Vesa on asunut Hietaniemen palvelukeskuksessa sen perustamisesta asti. Kuva: YLE Helsinki/ Outi Pukkila

Hietaniemen palvelukeskus on toiminut Helsingin Töölössä kesän alusta. Keskiviikkona asuntolassa vietetään virallisia avajaisia.

Asuntolan ruokalassa syrjäytymisen kynnyksellä olevat miehet lappaavat suihinsa aamupuuroa, kananmunaa, makkara-juustosämpylää ja kahvia.

Vesa tuli Hietaniemeen ensimmäisten joukossa.

-Sain tästä tiedon sosiaalivirastosta ja hyvin mut otettiin vastaan, Vesa kertoo. Tosin aluksi majailin alakerran yhteishuoneessa 5-10 muun hepun kanssa.

-Mä en oo ikinä niin kovin reppua halannu kun sen ensimmäisen kuukauden kun olin tuolla alhaalla.

Nyt Vesa on päässyt omaan yksiöönsä palvelukeskuksen neljänteen kerrokseen. Se on hänestä turvallisempi paikka kuin yhteishuone.

-Täällähän pikkusia lieveilmiöitä aina löytyy, ja sehän on täysin ymmärrettävää. Muuten tämä on turvallinen paikka asua, paitsi tuo alakerta joka on kiikun kaakun. Mutta parempi vaihtoehto tää on kuin että olis rappukäytävissä tai mettäkulmilla.



Se tavallinen tarina

Aamiaishuoneen hälinässä Vesa kertoo tarinaansa, miten hän Hietaniemeen päätyi.

-Viime vuodenvaihteessa tapahtui paljon sellaisia asioita, jotka heitti mun elämän kuperkeikkaa. Kaverin kuolema, avioero, asunnon menetys, masennus, väsymys, hän luettelee.

-Mä en kunnolla pystyny niitä käsittelemään. Tuolla ylhäällä omassa huoneessa pystyy päivisinkin oleen, saa vetää päivätirsat ja on aikaa ja paikka miettiä asioita, Vesa kehuu.

Hietaniemen palvelukeskus on tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville asunnottomille. Vesalla on jo suunnitelma asuntolan jälkeiseen elämään.

-Pyrin saamaan vielä työpaikan ja ehkä tätä kautta on mahdollisuus saada oma asunto, Vesa miettii. Enhän mä ole vasta kun viiskymppinen. En mä vielä ole heittänyt kirvestä kaivoon vaikka välillä siltä tuntuu.

-Never give up. Kyllä mä niinku pyrin ylöspäin. Se nyt on ihan selvä asia.

Lähteet:
YLE Helsinki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä