• 

• 

• 

• 

• 

• 

Rautiosaaren Sukulanrakassa olevat hiidenkirnut muovautuivat noin 10 000 vuotta sitten jääkauden myllerryksissä ja ovat huomattavimpia hiidenkirnuja koko Suomessa.

Suurimmat hiidenkirnuista ovat halkaisijaltaan lähes kymmenmetrisiä ja jääkauden sulamisvedet hiersivät kirnuja kallioon jopa yli kymmenen metrin syvyydelle. Hiidenkirnuja kiertävä polku on paikoin jyrkkää, mutta puiset portaat helpottavat kulkemista. Hyvin hoidetusta ympäristöstä huolehtii läheisen Rautiosaaren kyläyhdistys.

Biologi Kimmo Kaakinen Lapin Maakuntamuseosta sanoo, että hiidenkirnut voisivat kaikessa jyhkeydessään olla Rovaniemellä enemmänkin esillä. Ne sijaitsevat itäpuolen tien varressa sivussa valtareiteiltä, joten monikaan ei osu paikalle varsinkaan vahingossa.

Synkkä sammakkoperspektiivi

Suurimpia ja vaarallisimpia Sukulanrakan hiidenkirnuista ympäröivät tukevat rautakaiteiset aidat, joiden tolpat on porattu kallioon. Metrinen verkkoaita estää ihmisiä suistumasta kirnun syövereihin, mutta pieneläimille saattaa käydä kehnosti. Aidan alaosan aukosta mahtuu kirnuun putoamaan jopa jänis, saati sitten sammakko.

Kirnupolun toisessa, isossa kirnussa ui kymmenkunta epätoivoista sammakkoa vailla mitään mahdollisuutta päästä omin avuin kirnusta ylös. Kirnun seinämät ovat veden sileäksi hiertämää kalliota ja pudotusta kirnun pohjalla olevaan veteen on metreittäin. Vettä kirnun pohjalla on biologi Kimmo Kaakisen arvion mukaan ehkä jopa kymmenenkin metriä.

Sammakot uivat kirnussa ympyrää kallioseinämää kiertäen ja välillä suoraan sitä kohti, mutta sammakonmentävää aukkoa seinämässä ei ole.

Pientä taukoa alituiseen uimiseen sammakko voi hakea kirnun reunan kalliokielekkeeltä, mutta myös sen pinnalta on liian pitkä matka ylös vapauteen, jopa hyvälle korkeushyppääjälle sammakolle.

- Sammakko on etevä uimari, joten sen puolesta se pärjää, sanoo Kimmo Kaakinen. - Ongelma on, että hiidenkirnussa ei ole sammakolle ravintoa. Jotain pieneliöstöä kirnuvedessä saattaa olla, mutta se ei riitä. Sammakon olisi nyt vahvistettava itseään talvihorrosta varten, mutta kirnussa se ei onnistu, murehtii Kimmo Kaakinen.

Voiko ihminen auttaa?

Sukulanrakan hiidenkirnut yllättävät koollaan ja jopa pelottavuudellaan sellaisenkin, joka on käynyt joskus ennenkin niitä katsomassa. Ei tule kuuloonkaan, että eläinrakas sammakonystävä laskeutuisi kirnuun pelastustöihin amatööritaidoin, sillä pystyt ja sileät kiviseinämät olisivat hurja haaste kalliokiipeilijällekin.

Toimittaja Hillevi Antikaisen mukaan ottama pelastusarsenaali osoittautuu sekin säälittävän riittämättömäksi. Muoviämpärin, nailonnarun ja keittiösiivilän avulla yksikään sammakko ei nouse kirnusta maanpinnalle.

Kallioisen polun varrella on useita pienempiäkin kirnuja, joista yhden seinämien väliin on juntattu tikkaat. - Tästä niitä ehkä saisi pelastetuksi pitkävartisella kalastushaavilla, pohtii biologi Kimmo Kaakinen, mutta kyseisessä kirnussa pelastettavia ei ole.

Sympaattinen sammakko

Sukulanrakan hiidenkirnuvangit edustavat Suomen yleisintä, tavallista sammakkolajia, harvinaisempina Lapissa elävät viitasammakko ja rupikonna. Etelä-Suomessa tavataan myös kahta liskomaista sammakkolajia, vesiliskoa ja rupiliskoa. Kimmo Kaakinen kertoo, että sammakko on ihmiselle täysin harmiton, mutta eläinkunnassa se on hyvinkin hyödyllinen. Sammakko itse syö hyönteisiä, pieneläimistöä ja hämähäkkejä ja sen itsensä kohtalona on maistua pikkupedoille, monille linnuille ja myös petokaloille.

Sammakko on rauhoitettu, kuten periaatteessa lähes kaikki Suomen luonnonvaraiset eläimet metsästysajan ulkopuolella. Kimmo Kaakinen ihmettelee monien ihmisten inhoa sammakkoa kohtaan.

- Sehän on mitä sympaattisin otus, vaikka kieltämättä kämmenellä hieman niljakkaan tuntoinen, hymähtää Kimmo Kaakinen. Niljakkuus ja sammakon viileä ihonpinta johtuvat sen vaihtolämpöisyydestä. Talveksi sammakko vetäytyy kosteikkokoloonsa jopa kahdeksan kuukauden horrokseen ja siksi sen olisi ravittava itseään kunnolla kesän ja syksyn aikana.

- Näiltä hiidenkirnun vankisammakoilta se ei nyt valitettavasti onnistu. Niiden kohtalona näyttää olevan hidas voipuminen ravinnonpuutteeseen ja lopulta kuolema. - Ikävä loppu varmasti, huokaa biologi Kimmo Kaakinen.

Lisää kuvia hiidenkirnuista: Rautiosaaren kyläyhdistys ry